Essi Kähkönen, 10.1.2005, 13:28

Ennenaikaiset synnytykset harvoin vaarallisia

Lähes kaikilla odottavilla äideillä esiintyy ennenaikaisia supistuksia, mutta vain harvoin ne ovat vaaraksi. Vain vajaa kolmasosa ennenaikaisesti synnyttävistä äideistä hakeutuu sairaalaan supistuksissa ja 85 prosenttia niistäkin äideistä, joita ennenaikainen synnytys uhkaa, synnyttää lopulta täysaikaisen lapsen.

Lääkäripäivillä Helsingissä puhunut naistentautien ja synnytysten sekä perinatologian erikoislääkäri Mika Nuutila HYKS:n Naistenklinikasta sanoo, että Suomessa ennenaikaisten synnytysten esiintyvyys on alhaisin koko maailmassa. Vain noin 5 prosenttia lapsista syntyy ennenaikaisesti, eli ennen 37. raskausviikkoa. Pari prosenttia vauvoista syntyy ennen 32. viikkoa. Imeväiskuolleisuus on usein seurausta ennen 32. raskausviikkoa tapahtuneesta synnytyksestä.

– Ennenaikaisen synnytyksen perimmäinen syy on edelleen epäselvä. Kohtu supistelee koko raskauden ajan. Ensimmäisen kolmen kuukauden ajan supistelu on vähäistä, tuskin havaittavaa, mutta raskauden edetessä supistusten määrä ja voimakkuus jonkin verran lisääntyvät. Supistuksiin liittyy ennenaikaisen synnytyksen uhka yleensä vain silloin, kun supistukset ovat kivuliaita ja säännöllisiä, ne kestävät yli 30 sekuntia ja niiden väli on korkeintaan 20-30 minuuttia, niihin liittyy verilimaista vuotoa ja ne lyhentävät ja avaavat kohdun kaulakanavaa, Nuutila sanoo.

Aikaisempi ennenaikainen synnytys nostaa seuraavassa raskaudessa ennenaikaisuuden riskin nelinkertaiseksi. Monisikiöraskaus nostaa riskin jo kahdeksankertaiseksi ja raskauden aikainen verenvuoto kaksinkertaiseksi. Alle 18-vuotias tai yli 35-vuotias synnyttäjä on myös suuremmassa ennenaikaisen synnytyksen riskissä kuin muut.

Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 2