TOIMITUKSELTA

Ei enää arvauskeskuksia

  • 19.5. 08:51

Nina Airisto

Kuva: Tiina Somerpuro

Vuosikymmen takaperin syntymäpaikkakunnallani viitattiin kunnan terveyskeskukseen melko yleisesti arvauskeskuksena. Samaa haukkumanimeä on kantanut moni muukin julkisen perusterveydenhuollon yksikkö ympäri Suomen.

Termiä, josta huokuu nolla-arvostus terveydenhuollon ammattilaisten työtä kohtaan, ei oikein voi naamioida leikilliseksi heitoksi. Nimitys kyseenalaisti terveyskeskuksissa työskentelevien ammattitaidon ja palvelun laadun.

Nimitys pulpahti mieleeni tutustuessani Sitran tekemien kansalaiskyselyjen tuloksiin, joista Mediuutiset uutisoi verkkosivuillaan. Sote-uudistukseen liittyvän valinnanvapauden kokeilualueilla toteutettujen kyselyiden yksi keskeinen sanoma oli, että nykyisiin perusterveydenhuollon palveluihin ollaan varsin tyytyväisiä.

Minäkään en ole enää vuosiin kuullut kenenkään sanovan tuota ikävän kaiun omaavaa termiä.

Sen sijaan palveluiden huonosta saatavuudesta on keskusteltu paljon. Palveluja saadakseen moni suomalainen on valmis vaihtamaan terveydenhuollon palveluntuottajaa.

Suomalainen julkinen terveydenhuolto ei ole säästynyt parjaukselta lähimenneessäkään. Pitkien jonojen lisäksi moitteen syytä on löytynyt korkeista kustannuksista. Nyt meneillään oleva valtava terveydenhuoltojärjestelmäremontti pyrkii edistämään montaa hyvää asiaa. Tuskin kukaan tykkää huonoa siitä, että ihminen pääsisi tarvitsemiensa palveluiden pariin oikea-aikaisesti asuinpaikastaan riippumatta.

Tätä tavoitetta aiotaan Suomessa tavoitella markkinaehtoisuuden avustuksella. Terveydenhuoltojärjestelmän uudistus on loppujen lopuksi poliittinen asia. Vaikka järjestelmä ei ole tähänkään asti ollut täydellinen, täydellistä tuskin saadaan tilallekaan.

Yhden asian ei pitäisi muuttua sote-uudistuksessa. Terveyskeskuksissa kohdataan mitä moninaisimpia ihmisiä ja etsitään ratkaisua mitä moninaisimpiin terveyshaasteisiin. Vaativaa työtä tekevät ansaitsevat arvostuksen.

Uusin lehti

Tapahtumat

Rahoitus on toistaiseksi jäänyt sote-keskusteluissa sivurooliin, vaikka rahoituksen järjestäminen ohjaa merkittävästi toimintaa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Terveysalan rahoitus -tapahtuma käy läpi, mitä sote-alan rahoituksen tulevaisuudesta tiedetään nyt, mitä sen suhteen on suunnitteilla sekä millainen rahoitusmalli toimisi hyvin tilanteessa, jossa julkinen ja yksityinen sektori toimivat yhä enemmän yhteistyössä. Tapahtumassa selvitetään myös mitkä ovat nykyisen lääkerahoitusjärjestelmän suurimmat ongelmat sekä kuinka niitä ratkotaan. Tule päivittämään tietosi, oppimaan uutta, osallistumaan keskusteluun sekä verkottumaan.

Kaikki tapahtumat

Uusimmat uutiset

Medirekry: Työpaikat

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Kari Kataja: Äitiyspakkauksia ja yhteiskehittämistä

Tekes on kumppanina yhdessä VTT:n ja Sitran kanssa Janssen Research & Developmentin ja Johnson & Johnson Innovationin maailmanlaajuisessa Next-Gen Baby Box QuickFire Challenge -innovaatiokilpailussa, jossa etsitään mullistavia ratkaisuja lasten ja vanhempien terveyden edistämiseksi. Kilpailu tarjoaa innostavan mahdollisuuden Suomelle ja suomalaisille yrityksille olla luomassa uutta ekosysteemiä.

  • 21.6. 11:42

Sisulla ja rohkeudella

Nykyisten suomalaisten terveys- ja hyvinvointialan saavutusten juuret ulottuvat liki sadan vuoden taakse. Ensimmäiset neuvolat perustettiin Arvo Ylpön aloitteesta 1920-luvulla. Ylppö oli myös vaikuttaja laajemminkin suomalaisessa lääketieteen ja talouselämän kehityksessä toimien mm. tänä vuonna 100 vuotta täyttävän Orionin johtokunnassa.

  • 18.4. 12:01

Yhteistyöllä kasvua terveysteknologia-alalle

Terveysala on saanut ansaitsemansa roolin kansallisten painopisteiden joukossa! Yksi syy on ollut terveysteknologian kasvu merkittäväksi vientialaksi viimeisen parikymmenen vuoden aikana. Vuonna 2015 vientiä oli 1,9 miljardin euron arvosta. Alustavien tietojen mukaan 2 miljardin raja rikkoutui viime vuonna. Kansantalouden kannalta vähintään yhtä tärkeää on, että vienti on suurempaa kuin tuonti. Vuonna 2015 kauppatase oli 900 miljoonaa.

  • 27.2. 12:23

Medirekry

Kaupallinen yhteistyö
GSK (GlaxoSmithKline)

Asiantuntijalääkäriä (Medical Advisor)

GSK (GlaxoSmithKline) on tiedelähtöinen, globaali terveydenhuoltoalan yritys. Tutkimme ja valmistamme innovatiivisia lääkkeitä, rokotteita ja itsehoitovalmisteita, joiden avulla autamme ihmisiä elämään terveempinä pidempään. Maailmanlaajuisesti meitä on noin 100 000 ja toimimme 115 eri maassa. Suomessa meitä on noin 130 ja toimistomme sijaitsee Espoon Isossa Omenassa.

Kuopion yliopistollinen sairaala

ERIKOISTUVAN LÄÄKÄRIN VIRAT (16) Akuuttilääketiede (2)

Kuopion yliopistollinen sairaala on lähes 4500 ihmisen työpaikka. Hoitotyön ammattilaisia KYSissä työskentelee 2800. Suuri organisaatio on täynnä mahdollisuuksia kehittyä työssä ja edetä uralla. Vuonna 2015 KYSiin valmistui Suomen modernein sairaala.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote)

NEUVOLATOIMINNAN YLILÄÄKÄRIÄ

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Lappeenrannassa ja lähikunnissa. Asukkaita on noin 132 000. Lappeenrantaan pääsee junalla Helsingistä 2 tunnissa ja Lahdesta tunnissa.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote)

OPISKELUHUOLLON VASTUULÄÄKÄRIÄ

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Lappeenrannassa ja lähikunnissa. Asukkaita on noin 132 000. Lappeenrantaan pääsee junalla Helsingistä 2 tunnissa ja Lahdesta tunnissa.

Summa

Summa kokoaa Talentumin lehdet ja bisneskirjat yhteen paikkaan. Lehden tilaajat voivat lukea Mediuutisia maksutta myös Summassa. Kokeile kuukauden ajan maksutta, et sitoudu mihinkään.