TOIVO ELÄÄ

Ilkka Jauhiainen, 9.5.2012, 9:25

Cordian yrityssaneeraus keskeytyi

Kuopiolaisesta Cordiasta piti tulla sairaalabakteeriton sairaala. Se olisi toiminut näyteikkunana fyysikko Pasi Keinäsen kehittämälle hartsihapoista muodostuvalle nanokalvolle. Projektia veti liikemies Antti Valtakari.

– Sijoittajan piti tulla rajan takaa, mutta väliin nousi kieli- ja kulttuurieroja, joiden yli emme päässeet. Kun rahoitus ei järjestynyt sovitusti, oikeus katsoi, ettei saneerausta ole syytä jatkaa, Valtakari sanoo.

Cordia oli sydänsairaala, jossa tehtiin muun muassa sydänkirurgiaa, varjoainekuvauksia ja pallolaajennuksia. Sairaala teki pitkään tappiota. Viime vuonna viranomaiset pysäyttivät leikkaustoiminnan, kun osa laitteista oli huoltamatta ja osa vanhentunut käyttökelvottomiksi.

Sairaalan suurin omistaja thorax- ja verisuonikirurgi Kaija Huttunen on vielä toiveikas.

– Muitakin suunnitelmia on, mutta niistä en pysty kertomaan vielä mitään, hän toteaa.

Plastiikkakirurgiaa harkittiin

Antti Valtakarin mukaan uusi Cordia olisi keskittynyt plastiikkakirurgiaan, esimerkiksi rintasyövän jälkeen tehtäviin leikkauksiin.

– Olisimme voineet harkita myös kauneuskirurgiaa.

Valtakari ja Keinänen jatkavat omien nanotuotteidensa kehittelyä.

– Meillä on CE-hyväksyttynä 20 eri tuotetta. Tuotteet on tarkoitettu terveydenhuoltoon ja ne on jaettu kolmeen ryhmään käyttötarkoituksen mukaan: iho, pinnat ja välineet, Valtakari sanoo.

Hänen mukaansa tuoteperhe kehittyy koko ajan. Alkuvaiheessa bakteereja tappava aine on perinteinen biosidi, mutta hartsihapot muodostavat kestävän pinnan, joka estää biosidien haihtumisen.

– Lopullisessa tuotteessa on vain luonnon omia resiinejä, Valtakari sanoo.



Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3