Miia Soininen, 31.1.2006, 13:25

Astmaatikko kärsii pienhiukkasista

Allergia- ja astmaliitto vaatii puun pienpoltosta aiheutuvien haittojen rajoittamista. Liitto muistuttaa, että ilman pienhiukkaset lisäävät yskää, hengitystieinfektioita ja astman oireita.

Etenkin astmaatikot kärsivät pienhiukkasista, jotka ovat peräisin liikenteen päästöistä, energiantuotannosta ja puun pienpoltosta.

Pienhiukkasista osa kulkeutuu yli maiden rajojen. Liikenteen ja pienlämmityksen päästöt kuitenkin altistavat ihmisiä erityisesti, koska niiden päästöt vapautuvat hengityskorkeudella.

Allergia- ja Astmaliitto vetosi yhdessä muiden järjestöjen kanssa jo viime syksynä eduskuntaryhmiin, jotta nämä ryhtyisivät toimiin puun pienpolton haittojen vähentämiseksi. Liiton mukaan puun pienpoltto aiheuttaa taajama-alueilla yhä pahenevia savuongelmia.

– Vääränlaisissa polttolaitteissa tai huonoissa olosuhteissa poltetusta puusta syntyy myrkyllisiä savukaasuja ja terveydelle haitallisia pienhiukkasia. Jopa 30-40 prosenttia koko Suomen pienhiukkaspäästöistä on puun pienpolton aiheuttamaa, liiton tiedotteessa todetaan.

Liiton mukaan polton hallinta ja savukaasujen puhdistaminen olisi helpompaa, jos puun poltto tapahtuisi isommissa yksiköissä. Kaukolämmön entistä laajempi käyttö vaikuttaisi suoraan asuinalueiden ilman laatuun.

Aiemmin verkkopalvelussa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 2