VÄITÖSTUTKIMUS
Ursula Grönvall, 8.5.2012, 10:33Aslak-kuntoutus ei vähennä työkyvyttömyyden riskiä
LL Mikhail Saltychevin väitöstutkimuksessa ei saatu näyttöä siitä, että Aslak-kuntoutus vähentäisi kuntoutujien työkyvyttömyyden riskiä. Näyttöä ei saatu myöskään siitä, että kuntoutus olisi lisännyt kuntoutujien vapaa-ajan liikuntaa, vaikuttanut alkoholin käyttöön, alentanut painoindeksiä tai vähentänyt merkittävästi tupakointia.
Myöskään tutkimukseen osallistuneiden kuntoutettujen koettu yleinen ja psyykkinen terveys ei parantunut kontrolliryhmään verrattuna.
Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että Aslak-kuntoutukseen valittiin työntekijöitä, joilla oli vähemmän työkyvyttömyysriskejä. Sen sijaan korkeamman riskin henkilöillä oli heikommat mahdollisuudet päästää kuntoutukseen.
Tutkimus perustuu Työterveyslaitoksen käynnissä olevaan tutkimusprojektiin, joka selvittää kuntasektorin työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia. Aineisto sisältää tietoja yli 70 000 työntekijästä.
Ammatillisesti syvennetty lääkinnällinen kuntoutus Aslak on varhaiskuntoutuksen yleisin muoto Suomessa. Kansaneläkelaitos tuki sitä 33 miljoonalla eurolla vuonna 2010. Se on 12 % Kelan vuotuisesta kuntoutusbudjetista.
Saltychevin väitöskirja tarkastetaan perjantaina 11.5. Turun yliopistossa.
Olen itse Aslakissa vasta aloittaneena ja valitettavasti huomasin että olen ainoa jolla on kunto ja terveys aivan pohjamudissa. Meitä on 10 tässä ryhmässä ja tosiaan jollain voi olla vähän olkapää vaivaa tai jotain muuta mutta yleiskunto on kaikilla keskivertoa parempi. Yksi muu lisäkseni on myöntänyt sairastuneensa masennukseen ja yksi yleiskuntonsa hyvin heikoksi. Ylipainoisia ei ole muita kuin minä.Ihmettelin oikein että mihin ryhmään tulin mukaan.
Tutkimustulos kuulostaa tutulta; työkaveri oli kolme päivää, tuli pois ja sanoi, ettei hän saanut sieltä sitä, mitä luuli saavansa.
Toinen kollega kertoi, että oli mukava päästä maalta kaupunkiin, kun saattoi käydä kunnon kaupoissa ja teatterissa.
Pelkästään näiden kahden kommentin perusteella en ole halunnut osallistua kuntoutukseen. Ei sitä ole tosin tarjottukaan, vaikka minussa olisi montakin kuntoutettavaa kohdetta. Ainoastaan iälle ei mahda kuntoutuskaan mitään.
Uutisessa kiinnitti huomiota se, että sanottiin etteivät korkean riskin omaavat työntekijät päässeet Aslakiin. Käytännön työterveyslääkärinä olen pikemminkin kokenut niin, että kuntoutukseen oli hankala motivoida niitä, jotka olisivat sitä eniten tarvinneet. Etukäteen tiedossa on, että joutuu paneutumaan elämäntapoihinsa ja harrastamaan liikuntaa, ja ratkaisu lähteä kuntoutukseen on helpompi niille, joilla on valmiiksi jo esim. liikunnasta myönteisiä kokemuksia.
Tätä asiaa on syytä vakavasti pohtia.
Pakottaakaan kuntoutukseen ei ketään voi.
PALVELUT
Erpo Pakkala, 24.5.2013Suurkuluttajat kuormittavat lääkäreitä eniten
Potilaat siirtyvät luukulta toiselle, koska kokonaisuus ei ole kenenkään vastuulla. »
PALVELUT
Erpo Pakkala, 24.5.2013Suurkuluttajat kuormittavat eniten
Potilaat siirtyvät luukulta toiselle, koska kokonaisuus ei ole kenenkään vastuulla. »

Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.