Jaa

HAITTAVAIKUTUKSET

Ilkka Jauhiainen, 7.9.2010, 9:26

Vain joka kymmenes lääkkeen haittavaikutus raportoidaan

Lääkkeistä ja rokotteista raportoitujen haittavaikutustapausten määrä on kymmenen viime vuoden aikana kaksinkertaistunut. Syynä ei ole lääketurvallisuuden heikkeneminen vaan ilmoitusaktiivisuuden lisääntyminen.

– Kansainvälisten tutkimusten mukaan länsimaissa raportoidaan kuitenkin vain alle kymmenen prosenttia havaituista haittavaikutuksista, sanoo Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean lääketurvallisuusyksikön ylilääkäri Marja-Leena Nurminen.

Hänen mukaansa suomalaiset lääkärit eivät todennäköisesti poikkea kansainvälisistä kollegoistaan.

– Kiire on yksi tärkeimmistä syistä jättää raportti tekemättä.

"Osa lääkäreistä ei tiedä mitään koko raportointijärjestelmästä."

Kaikki ilmiöt eivät ole Fimean mielestä yhtä kiinnostavia. Jos rokotteesta tulee paikallista punoitusta pistokohtaan, ei se ole havaintona kovin mielenkiintoinen.

Esimerkiksi H1N1-rokote Pandemrixin haittavaikutuksiksi ilmoitettiin pyörtymisiä. Pyörtymiset saattoivat johtua piikittämisestä, eivät itse aineesta.

– Meidän fokuksessamme on etsiä turvallisuussignaaleja. Keskitymme myös mieluummin uusiin ilmiöihin ja ennalta tuntemattomiin haittavaikutuksiin. Toivomme, että juuri vakavien haittojen ilmoitusherkkyys kasvaa.

Julkisuus herättää laiskan raportoijan

Tilastojen valossa näyttää siltä, että Suomessa laiskuus koskee erityisesti lievien haittojen raportointia. Vakavia haittoja raportoidaan Suomessa asukaslukuun nähden suunnilleen yhtä paljon tai jopa enemmän kuin Ruotsissa.

Lääkärit ovat alttiita median vaikutukselle.

– Jos lehdistö kirjoittaa jostain ilmiöstä, niin useampi lääkäri herää lähettämään raportin. Osa lääkäreistä ei tiedä mitään koko raportointijärjestelmästä, vaikka se kuuluu peruskoulutukseen.

Suomalaiset näyttävät raportoivan haittoja ruotsalaisia kollegojaan laiskemmin. Tilastot eivät kuitenkaan ole aivan vertailukelpoisia. Ruotsissa Läkemedelsverket kerää kaikki haittavaikutukset. Suomessa THL vastaa rokotteista ja Fimea lääkkeistä. Fimean tilastoihin kuitenkin lisätään rokotteiden vakavat haittavaikutukset.

– Meidän tilastoissamme on myös jonkin verran sellaisia rokoteilmoituksia, jotka lääkäri on tehnyt suoraan meille, sanoo Nurminen.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3