JARRUT POHJAAN
Harri Junttila, 2.9.2010, 11:36HS: Ulkoistus tyssäsi Helsingissä
Helsingin suunnitelmat yhden terveysaseman ulkoistamisesta ovat joutuneet vastatuuleen. Tämän aamun Helsingin Sanomat kertoo, että vihreät, demarit ja vasemmistoliitto ovat ulkoistamista vastaan. Se tarkoittaa, että ensi viikolla kokoontuva terveyslautakunta tuskin tulee päättämään ulkoistamisen puolesta.
Vielä viime viikolla tilanne näytti aivan toisenlaiselta. Mediuutiset kertoi, että Helsinki suunnittelee ulkoistamisen lisäksi yhden terveysaseman muuttamista kaupungin omistamaksi osakeyhtiöksi. Tarkoitus oli, että kaupunki vertailee keskenään omaa toimintaansa sekä ulkoistettua ja yhtiöitettyä asemaa.
- Tulosten perusteella lähdemme kehittämään koko terveyskeskuksen toimintaa, sanoi terveyskeskuksen johtaja Antti Iivanainen viime viikolla.
Suurempi rakenteellinen kehittäminen näyttää kuitenkin jäävän myöhempään ajankohtaan.
Suunnitelmaa vastustavien mielestä jo nyt terveyskeskustoimintaa kehitetään tarpeeksi. Esimerkiksi eilen maanantaina alkoi kolmella terveysasemalla listautumismallikokeilu, jossa potilaat voivat mennä haluamansa lääkäri-hoitaja-työparin vastaanotolle. Lääkäri-hoitaja-malliin siirtyvät syksyn aikana kaikki Helsingin terveysasemat.
Vihreät perustelevat vastahakoisuuttaan sillä, että lääkäripulan muutenkin helpottaessa ulkoistamista ei tarvitse kokeilla. Lisäksi ulkoistaminen voi tulla kaupungin omaa toimintaa paljon kalliimmaksi.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kokoomuksen Risto Rautava, on turhautunut jarrupuolueisiin.
- Minua harmittaa ihan hirveästi tämä helsinkiläisten tyyli. Jos on yhdessä sovittu, että kokeillaan erilaisia kehittämistoimia, sitten ei ole rohkeutta lähteä siihen, Rautava sanoo Helsingin Sanomissa.
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
LEUKAKIRURGIA
Sofia Virtanen, 7.2.2012Naisen alaleuka korvattiin 3d-tulostetulla implantilla
Uudenlaisen implantin käyttö lyhentää sekä leikkaukseen että toipumiseen kuluvaa aikaa. »
