Oriola-KD kertoi tiistaina hankkineensa sadan prosentin omistusosuuden venäläisestä lääkkeiden vähittäiskaupan yhtiöstä OOO 03 Aptekasta, jolla on 70 apteekkia Moskovassa ja sen ympäristössä.
Lopullisen kauppahinnan arvioidaan olevan noin 12 miljoona euroa, ja se määräytyy kaupan ehtojen mukaisesti vuoden 2010 loppuun mennessä. Kauppahinta maksetaan käteisellä.
03 Apteka -apteekkiketjun liikevaihto vuonna 2009 oli noin 40 miljoonaa euroa ja liikevoitto noin 5 prosenttia liikevaihdosta. Yhtiön palveluksessa on noin 350 henkilöä.
Toimitusjohtaja Eero Hautaniemi kertoi Oriola-KD:n ensimmäisen kvartaalin osavuosikatsauksessa, että yhtiön on tarkoitus jatkaa Venäjän tukkukaupan alueellista laajentumista ja vähittäuskaupan orgaanista kasvua Moskovassa. Yritysoston jälkeen Oriola-KD:llä on Moskovassa ja sen ympäristössä 250 apteekkia, joista 180 apteekkia toimii Stary Lekar nimellä.
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
LEUKAKIRURGIA
Sofia Virtanen, 7.2.2012Naisen alaleuka korvattiin 3d-tulostetulla implantilla
Uudenlaisen implantin käyttö lyhentää sekä leikkaukseen että toipumiseen kuluvaa aikaa. »
