VÄITÖS
1.9.2010, 9:34Heikko näkö on iso riski
Ikääntyneiden heikentynyt näöntarkkuus on yhteydessä moniin terveyden ja toimintakyvyn osa-alueisiin. Heikkonäköisillä esimerkiksi fyysinen toimintakyky oli selvästi normaalinäköisiä kehnompi. Asia selviä terveystieteiden maisteri Jenni Kulmalan Jyväskylän yliopistoon tekemästä gerontologian ja kansanterveyden väitöskirjasta ”Heikentyneen näöntarkkuuden vaikutus toimintakykyyn, kaatumisiin ja kuolleisuuteen iäkkäillä henkilöillä”.
Jenni Kulmala tarkasteli väitöstutkimuksessaan iäkkäiden henkilöiden heikentyneen näöntarkkuuden vaikutusta fyysiseen toimintakykyyn, kaatumisiin ja muihin vammoja aiheuttaneisiin tapaturmiin sekä ennenaikaiseen kuolleisuuteen. Lisäksi hän selvitti, miten samanaikainen useiden aistitoimintojen heikentyminen vaikuttaa ikääntyneiden kaatumistapaturmiin.
Kulmalan tutkimus osoitti, että heikentynyt näkö oli yhteydessä vähentyneeseen lihasvoimaan sekä hidastuneeseen kävelynopeuteen. Heikkonäköisillä oli myös vaikeuksia tasapainonhallinnassa. Näillä asioilla on vaikutusta esimerkiksi ikääntyneen itsenäiseen selviytymiseen kotona.
Kulmalan tutkimus osoitti myös, että heikentynyt näkö lisäsi sekä kaatumisten että muiden hoitoa vaatineiden tapaturmien riskiä. Mikäli muissakin aisteissa oli tapahtunut heikentymistä, kaatumisriski oli moninkertaisesti suurempi.
– Hyvän näkökyvyn merkitys erityisesti vakavien tapaturmien ehkäisyssä on tärkeä. Muilla aistitoiminnoilla voi kompensoida jonkin verran näön heikentymistä. Jos niissäkin tapahtuu heikentymistä, tämä mahdollisuus menetetään ja kaatumisriski kasvaa huimasti, Kulmala toteaa yliopiston tiedotteessa.
Heikkonäköiset tulisi tunnistaa ajoissa
Tutkimus osoitti myös sen, että heikentynyt näkö on yhteydessä iäkkäiden ennenaikaiseen kuolleisuuteen. Heikkonäköisten suurentunutta ennenaikaisen kuolleisuuden riskiä selittivät osittain heikentynyt kävelynopeus, vähäinen liikkuminen, sydän- ja verisuonisairaudet, diabetes, masennusoireet ja tapaturmat.
– Kiinnittämällä huomiota näön heikentymisen taustalla oleviin tekijöihin, joita ovat esimerkiksi erilaiset sairaudet, voidaan näön heikentymistä estää tai ainakin hidastaa. On myös erittäin tärkeää, että terveydenhuollossa tunnistetaan ikääntyneet, joilla näkö on heikentynyt, sillä heikko näkö on monessa tapauksessa korjattavissa. Näin voidaan tukea ikääntyneen itsenäistä selviytymistä ja ennaltaehkäistä toimintakyvyn heikentymistä, Kulmala toteaa.
Tutkimuksen aineistona käytettiin Jyväskylän yliopistossa toteutettuja Ikivihreät- ja FITSA–pitkittäistutkimuksia.
Tutkimukseen osallistui yhteensä 850 kotona asuvaa 63–80-vuotiasta miestä ja naista. Ikääntyneiden aistitoimintoja sekä toimintakykyä tutkittiin Jyväskylän yliopiston liikunta- ja terveyslaboratoriossa. Tutkimukseen osallistuneiden kaatumisia seurattiin vuosi, ja hoitoa vaatineita tapaturmia 10 vuotta laboratoriomittausten jälkeen. Kuolleisuustietoja kerättiin väestörekisteristä kymmenen vuotta laboratoriomittausten jälkeen.
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
