Jaa

NUORET AIKUISET

Harri Junttila, 31.8.2010, 9:22

Sätky nappasi opiskelijat

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS on kutsunut syksystä 2009 alkaen ensimmäisen lukuvuoden aikana kaikki uudet opiskelijat uudenlaiseen terveystarkastukseen. Tarkastus koostuu sähköisestä terveyskyselystä Sätkystä ja tarvittaessa henkilökohtaisesta tapaamisesta.

Sätky on nopeuttanut ja helpottanut opiskelijoita osallistumaan terveystarkastuksiin sekä ohjannut terveysvaivasta kärsivät suoraan oikean asiantuntijan luokse.

Tilastojen mukaan vuonna 2008 ensimmäisen vuoden opiskelijoista saapui YTHS:n terveystarkastukseen alle kolmannes, 31 prosenttia. Sätkyn myötä tavoitettiin reilusti yli puolet opiskelijoista. Sätky-kyselyjä lähetettiin 13 737 opiskelijalle lukuvuonna 2009-2010 ja kyselyyn vastasi 7615 opiskelijaa eli 55 prosenttia.

- Terveystapaamiseen kutsutuilla opiskelijoilla oli enemmän terveysongelmia kuin niillä, joita terveystapaamiseen ei kutsuttu. Tapaamisten perusteella terveystapaamisiin kutsuilla on ollut useita tai ainakin yksi hoidettava asia, jonka tiimoilta on tullut kontrollikäyntejä. Näin ollen tavoite saavutettiin: kutsut kohdistuivat oikein erityisesti terveysongelmaisille, lukee YTHS:n tiedotteessa.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3