Jaa

KOHU JATKUU

Ilkka Jauhiainen, 26.8.2010, 13:35

Narkolepsialääkärit: Partisen väitteet perättömiä

Mediakohua narkolepsian ja rokotteiden yhteydestä nostattanut Markku Partinen on jäämässä yksin mielipiteidensä kanssa.

New England Journal of Medicineen lähetetyn artikkelin tekijöiksi ilmoitetut lääkärit ovat Mediuutisten tiedon mukaan eri linjoilla Partisen julkisuudessa esittämien väitteiden kanssa. Partinen vaati alkuviikosta viranomaisia keskeyttämään H1N1-rokotusten antamisen. THL keskeytti rokotukset tiistaina.

– Olen lukenut artikkelin eikä siinä esitetä mitään johtopäätöstä rokotteen ja narkolepsian yhteydestä. Lähinnä erilaisia kysymyksiä. Artikkelissa on myös minun nimeni, mutta en ole osallistunut sen tekoon eikä minulle edes kerrottu, että sellainen tehdään. En siis ole myöskään hyväksynyt artikkelia, sanoo Husin lastenklinikan lastenneurologi Ismo Ilveskoski.

Ilveskosken mukaan hän ei ole ainoa lääkäri, joka liitettiin tietämättään artikkeliin.

– Olemme lähettäneet New England Journal of Medicineen kommentin, jossa kerromme, että teksti tehtiin meidän tietämättämme, hän jatkaa.

Kirjoitus lähti liikkeelle, kun joukko potilaita hoitaneita lääkäreitä ihmetteli narkolepsiatapausten lisääntymistä.

– Yhteys on edelleen vasta ajallinen, Ilveskoski sanoo.

Partisen kommentit kiusallisia

Artikkelissa mainitut lääkärit kummeksuvat myös Partisen väitettä, että artikkelilla pyrittäisiin vaikuttamaan viranomaisiin. Yleisradion mukaan Partinen väitti, että tieteellinen artikkeli vauhdittaisi hitaasti toimiva viranomaisia.

– Siinä vaiheessa, kun arvelimme, että yksi tekijä saattaisi olla rokote, olimme yhteydessä THL:n ja sovimme, että asia selvitetään, sanoo nimettömänä pysyvä tapausselostuksessa tekijäksi mainittu lääkäri.

– Markku on varma, että narkolepsiatapausten ja rokotusten välillä on selvä yhteys. Me muut emme ole sitä mieltä. Lisäksi kyseessä ei ole tieteellinen tutkimus vaan tapausselostus, joka ei perustu tutkimussuunnitelmaan.

Lääkärit pitävät valitettavana, että Partisen rempseät kommentit ovat ohjanneet koko maan rokotuspolitiikkaa.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Re: Narkolepsialääkärit: Partisen väitteet perättömiä 27.8.2010 10:58

Miten THL on käsitellyt ilmoituksia koskien rokotuksista mahdollisesti aiheutuneita keskenmenoja. Näitähän oli jo marraskuussa 2009 kaksi ilmoitusta - molemmissa rokotusten kanssa ajallinen yhteys.
Kyllä fakta on se että narkolepsiatapaukset olisivat jääneet sinne THL-byrokratian pimentoon mikäli Partinen ei olisi toiminut kuten toimi.

Re: Narkolepsialääkärit: Partisen väitteet perättömiä 27.8.2010 10:58

Vai pitävät Ilveskoski ja kumppanit "valitettavana, että Partisen rempseät kommentit ovat ohjanneet koko maan rokotuspolitiikkaa".

Mielestäni kyseenalaisen rokotteen käytön jatkaminen eli piittaamattomuus kansalaisten terveydestä on kyllä huomattavasti valitettavampi ilmiö. Etenkin jos ratkaisua on vielä ohjannut taloudellisen hyödyn tavoittelu.

Re: Narkolepsialääkärit: Partisen väitteet perättömiä 30.8.2010 12:27

Olennainen juttu tässä se, että ilmeisesti Partistakin on ryhdytty uhkailemaan koska eihän THL paljoa jumalasta huonompi ole.

Pistän tähän nyt kysymyksen oikeasta asiasta, tätä mediuutista kun joku asiantuntija kuitenkin lukee.

Jos Pandemrix oli hyvä, miksi tautiin kuolleisuus Suomessa oli niin korkea? Paljon korkeampi kuin monissa maissa jossa rokotusprosentti oli alhaisempi.

Sanokaapa asiantuntijat tämä maallikolle. Ja pistäkää vielä tilasto siitä kuinka moni kuolleista oli rokotettu.

Sivu: 1 / 3