SAIRAALAUUDISTUS
Minna Pihlava, 23.8.2010, 16:11Keski-Suomi uudistaa keskussairaalansa
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri pohtii Jyväskylässä sijaitsevan keskussairaalarakennuksen tulevaisuutta.
Vaihtoehtoja ovat piirin johtajan Jouko Isolaurin mukaan nykyisen rakennuksen mittava remontointi tai uuden sairaalan rakentaminen.
Sairaalasuunnitteluun perehtynyt arkkitehtiryhmä tekee selvitystä vaihtoehdoista ja niiden kustannuksista. Selvityksen on määrä valmistua maalis-huhtikuussa.
Alustavien karkeiden arvioiden mukaan remontti maksaisi 100 miljoonaa, uudisrakennus 200 miljoonaa euroa.
Päätöksiä ensi keväänä
Nykyinen keskussairaala on rakennettu 1950-luvulla. Rakennusta vaivaavat sisäilmaongelmat. Myös logistiikka kaipaa kohennusta.
Piiri tehnee päätöksen remontista tai rakentamisesta vielä keväällä selvityksen valmistumisen jälkeen.
Projektin pohjustukseksi sairaanhoitopiirin edustajat ja arkkitehtiryhmä ovat vierailleet useissa sairaaloissa Hollannissa ja Ranskassa. Vierailukohteina on ollut sekä radikaalisti uudistettuja vanhoja rakennuksia että uusia sairaaloita.
Vie vuosia, ennen kuin suurprojekti on valmis.
– Nyt haetaan kokonaisratkaisua, jonka mukaan toimitaan seuraavat vuosikymmenet, Isolauri sanoo.
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
LEUKAKIRURGIA
Sofia Virtanen, 7.2.2012Naisen alaleuka korvattiin 3d-tulostetulla implantilla
Uudenlaisen implantin käyttö lyhentää sekä leikkaukseen että toipumiseen kuluvaa aikaa. »
