Jaa

LAKI ON LAKI

Erpo Pakkala, 10.8.2010, 12:05

Valvira: keikkalääkäri ei saa kirjoittaa tarkkailulähetettä

Valvira on täydentänyt ohjeistustaan keikkalääkäreiden julkisen vallan käytöstä. Taustalla on eduskunnan oikeusasiamiehen keväällä tekemä kantelu asiasta ja Kuopion hallinto-oikeuden päätös, jolla se kumosi terveyskeskuksen keikkalääkärin tekemän psykiatrisen M1-tarkkailulähetteen lainvastaisena.

Valviran näkemyksen mukaan terveyskeskuslääkäri toimii aina mielenterveyslain 29 §:n mukaisessa roolissa. M1-lähetteen kirjoittavan terveyskeskuksessa toimivan lääkärin tulee olla virkasuhteessa, vaikka potilaan hoitoon toimittamisessa ei tarvittaisi poliisin virka-apua.

M1-lähetteellä tulevan potilaan tarkkailuun ottavan lääkärin tai myöhemmän hoitoonmäärämispäätöksen tekevän lääkärin kannattaa epäilyttävässä tilanteessa selvittää, onko lähetteen tekijä virkasuhteessa oleva lääkäri. Julkisen toimintayksikön työnantaja taas on vastuussa siitä, että toiminta on järjestetty voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Vastaavan johtajan taas pitää ohjeistaa, miten esimerkiksi paikalle saadaan tarvittaessa virkasuhteinen takapäivystäjä tai varalääkäri.

Valvira on antanut apulaisoikeusasiamiehen päätöksen johdosta ohjausta terveydenhuollolle. Valvira on tehnyt myös STM:n toimeksiannosta asiaa koskevan kyselyn terveyskeskuksiin ja sairaanhoitopiireihin. Sosiaali- ja terveysministeriö käyttäää selvityksen tuloksia hyväkseen arvoidessaan säädösmuutosten tarpeellisuutta asiassa.

Apulaisoikeusasiamies totesi keväällä muun muassa, että useisiin mielenterveyslaissa säädettyihin lääkärin tehtäviin sisältyy julkisen vallan, myös merkittävää julkisen vallan, käyttöä.

Näitä tehtäviä ovat tarkkailulähetteen (M1) laatiminen, virka-avun pyytäminen poliisilta, tarkkailuun ottaminen, tarkkailulausunnon (M2) antaminen, tahdosta riippumattomaan hoitoon määrääminen (M3 – päätös) ja tahdosta riippumattoman hoidon aikaiset potilaan itsemäärämisoikeutta rajoittavat päätökset.

Valviran selvityksen mukaan vuokralääkärit antavat 80 prosentissa julkisen terveydenhuollon organisaatioista toisinaan virka-apua poliisille tai vankeinhoitoviranomaisille.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Re: Valvira: keikkalääkäri ei saa kirjoittaa tarkkailulähetettä 12.8.2010 15:18

Huono asia! Kuinka moni kunta onkaan ulkoistanut lääkäritoimensa. Tämä tarkoittaa sitten useassa kunnassa joko yksityiselle hakeutumista tai kirjojen muuttamista muualle.

Re: Valvira: keikkalääkäri ei saa kirjoittaa tarkkailulähetettä 30.9.2011 16:17

Tämä ei paranna potilaan oikeuksia niin paljon, että kannattaisi heikentää käytännön toimivuutta, jos 70% päivystyksistä on ulkoistettu(Mediuutiset).
Psykiatrian päivystäjä kuitenkin loppupäässä tekee tarkailuunottamispäätöksen. Miksi meidän etulinjan päivystäjien työtä vaikeutetaan?

Sivu: 1 / 3