Jaa

LYÖMINEN ESIIN

Harri Junttila, 6.8.2010, 11:01

Tesso: Keski-Suomi seuloo läheisväkivaltaa

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on aloittanut kahden vuoden hankkeen läheisväkivaltaan puuttumisen tehostamiseksi. Hanke on nimeltään Väkivaltainterventio sairaalahoidossa (Vish). Sen aikana on tarkoitus kokeilla ja kehittää mallia, jonka avulla läheisväkivallan uhrit löydetään ja saadaan asianmukaiseen hoitoon tai muun avun piiriin, kirjoittaa Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisu Tesso.

Vishin aikana potilaita seulotaan systemaattisesti kolmessa Keski-Suomen sairaalan yksikössä: päivystyksessä, synnytysyksikössä ja psykiatrisella vastaanotto-ostastolla.

Lähisuhdeväkivaltaa ei ole helppo löytää, koska sen merkit voivat olla oireita myös jostain muusta.

- Jos potilas tulee päivystykseen esimerkiksi luunmurtuman, sydänoireiden tai erilaisten kipujen takia, hyvään hoitoon kuuluu selvittää myös niiden taustat, sanoo projektin lääketieteellinen asiantuntija Juhani Merikanto lehdessä.

Merikanto sanoo, että terveydenhuollon velvollisuus on puuttua asiaan, jos taustalla on väkivaltaa.

Yllättävän laaja ilmiö

Jyväskylän synnytysyksikössä on jo ennen Vish-projektia mietitty keinoja läheisväkivallan tunnistamiseksi ja hoitamiseksi. Käytännön syistä kehitystyö on kuitenkin jäänyt lähinnä suunnitteluksi. Vish tuo muassaan oikeat työkalut, ja jo nyt uutta tietoa on tullut.

- Minua on hämmästyttänyt, että näitä on niin paljon. Myös väkivallan monimuotoisuus yllätti. Esiin on tullut hyvin graavejakin tapauksia, jotka eivät olisi tulleet ilmi osana normaalia poliklinikkatyötämme, sanoo kätilö Raakel Petäjäjärvi.

Muutaman kuukauden kestänyt seulonta on saanut hyvää palautetta potilailta.

- Kysymisestä ei ole kiusaannuttu eikä sitä ole pidetty epäasiallisena. Ja moni väkivaltaa kokenut pitää kysymistä toivottuna, jopa viimeisenä oljenkortena, kuten jotkut naiset ovat kuvanneet, sanoo projektipäällikkö Minna Juutilainen.

Koko juttu luettavissa täältä.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3