Jaa

LISÄÄ APUA ARKITYÖHÖN

Ursula Grönvall, 6.8.2010, 10:28

Lääketieteen opetus pinnistelee muutoksissa

Oulun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta tekee isoa uudistusta opetussuunnitelmaansa ensi vuoden syksystä alkaen.

Uudistuksen tarkoitus on antaa opiskelijoille entistä paremmat valmiudet olennaisen tiedon ja alkuperäistutkimusten arviointiin sekä tieteellisen ajattelun soveltamiseen työssä. Tueksi on kaavailtu Evidence Based Medicine -ajattelua, jota on tarkoitus käyttää kaikessa kliinisen vaiheen opetuksessa.

Koulutusdekaani Olli Vainio kuvailee usean vuoden ajan valmisteltua uudistustyötä harvinaisen laajaksi.

– Hienosäätöä tietysti tehdään koko ajan. Nyt kuitenkin yhteiskunnan vaatimukset ovat muuttuneet niin paljon, että meidän on yritettävä vastata niihin, Vainio selittää.

Muutostarpeilla Vainio viittaa muun muassa tarpeeseen vahvistaa perusterveydenhuoltoa, ihmisten tietotason nousuun ja yhteiskunnan resurssien niukkuuteen suhteessa hoitomahdollisuuksien kehittymiseen.

NUORET TOIVOVAT ARJEN OTETTA

Jos jotakin voisi toivoa nykyisten ja tulevien kandien hyväksi, Marika Sipola-Leppänen toivoisi konkreettisia ohjeita sosiaalisten ongelmien ratkomiseen. Päihteiden ja lääkkeiden väärinkäyttäjien määrä vastaanotolla oli vastavalmistuneelle yllätys.

– Heillä ei ole lääketieteellisiä ongelmia, vaan taustalla ovat muut sosiaaliset ongelmat. Niiden läpikäymistä oli opetuksessa todella vähän.

Marianne Virta on sitä mieltä, että perusopetus antaa ylipäätään melko huonot valmiudet terveyskeskustyöhön.

– Töitä on pitänyt tehdä, jotta on oppinut tekemään töitä. Meitähän ovat opettaneet erikoissairaanhoidon lääkärit. Opetus oli välillä niin korkealentoista ja kaukana todellisuudesta, ettei se antanut valmiuksia arkityöhön.

Kun nettisurfaaja tietää paremmin

Nuorten lääkäreiden mielestä uudistus tulee tarpeeseen. Oulun yliopistosta valmistuneet Marika Sipola-Leppänen ja Marianne Virta näkevät, että opetus voisi vastata paremmin arkityön tarpeisiin.

Toissa vuonna valmistuneen Sipola-Leppäsen mielestä opiskeluaikana kyllä opastettiin lääketieteellisen tiedon hakemiseen, mutta sen arvioimiseen olisi pitänyt panostaa enemmän.

Relevantin tiedon lähteiden tunnistaminen auttaa potilaiden kohtaamisessa. Lääkärien vastaanotolle tulee yhä enemmän ihmisiä, joilla on omasta mielestään lääkäriä parempi käsitys sairaudestaan.

Sipola-Leppänen ja reilu vuosi sitten valmistunut Virta eivät muista, että omia tietojaan esittelevien potilaiden kohtaamiseen olisi erityisesti valmennettu. Virta uskoo kuitenkin, että sen oppii työtä tekemällä.

Geriatrian opetus tulee tarpeeseen

Tulevaisuudessa vastaanotolle hakeutuu myös yhä enemmän iäkkäitä potilaita. Vanhusten terveydenhuollon huomioiminen on yksi opetussuunnitelman uudistuksen tavoitteista Oulussa.

Myös Tampereella geriatrian opetus lisääntyy. Helsingissä vanhusten asioita käsitellään usean oppialan opetuksessa, esimerkiksi muistisairauksien opetuksessa. Vanhusten lääkehoidosta on oma kurssinsa.

Sipola-Leppäsen mielestä geriatriaa on syytä painottaa. Hänestä perusopetus antoi liian vähäiset valmiudet vanhusten hoitamiseen.

– Olen tehnyt myös vuodeosastotyötä valmistumisen jälkeen ja jo opiskeluaikana. Se oli aika kauheaa, kun ei ollut tietoa pohjana, Sipola-Leppänen sanoo.

Hän olisi kaivannut opetusta nimenomaan geriatriasta, ei niinkään vanhuspotilaiden kohtaamisesta. Sitä hän pitää persoonakysymyksenä.

Virta uskoo, että opetussuunnitelman uudistus kokonaisuudessaan on hyväksi, kunhan resursointi on riittävä.

– Jos uudistetaan nykyisillä resursseilla, tulos voi jäädä laimeaksi. Mutta jos asiaan panostetaan, voidaan varmasti vaikuttaa siihen, että asioita esimerkiksi terveyskeskuksissa tehtäisiin järkevämmin ja kustannustehokkaammin.

NÄIN TIEDEKUNNAT OPETTAVAT

Moniammatillinen yhteistyö

Oulu Ensimmäisen vuoden lääkäriopiskelijoilla on yhdessä sairaanhoitaja-, terveydenhoitaja-, kätilö- ja suuhygienistiopiskelijoiden kanssa kansanterveysjakso. Vuonna 2013 kolmannen vuoden opiskelijat aloittavat kliiniset opintonsa opetusterveyskeskuksessa. Työparitoiminta tulee todennäköisesti osaksi opetusta.

Tampere Tiimityö on tärkeä opetuskohde. Sitä harjoitellaan simulaatio-opetuksessa myös niin, että roolit vaihtuvat. Hoitajien työnkuvan laajeneminen sinänsä ei ole aiheuttanut muutoksia opetukseen, koska lääkäri vastaa hoidosta.

Helsinki Hoitajan ja lääkärin rooleihin perehdytään erityisesti lastenneuvola- ja kouluterveydenhuolto-opetuksissa. Opetuksien aikana on erilaisia roolipelejä. Suunnitelmissa on kokeilla yhteisopetusta joissakin aiheissa esimerkiksi Arcadan ja Diakonissalaitosten kanssa.

Vanhuspotilaat

Oulu Geriatrian kurssi on laajuudeltaan melko suppea. Väestön vanheneminen on yksi koulutusohjelmauudistuksen painopisteistä, ja vuonna 2011 aloittavilla opiskelijoilla geriatrian osuus lisääntyy.

Tampere Geriatriajakso on integroitu perusterveydenhuollon opetukseen. Geriatrian osuutta opetuksessa aiotaan lisätä.

Helsinki Vanhusten asioita käsitellään monessa oppialassa. ”Monisairas vanhus” on oma tapaus, jota opetellaan hoitamaan yhdessä terveydenhoitajan kanssa.

Kustannukset

Oulu Terveystaloustieteen alkeita ja niiden soveltamista painotetaan uudessa opetusohjelmassa.

Tampere Kustannuksia käsitellään koko ajan, samoin priorisointia käsitellään läpi koko koulutuksen. Kalliita lääke- ja muita hoitoja käsitellään useita kertoja.

Helsinki Opetuksessa on käytössä virtuaalipotilas, joka laskee, mitä kustannuksia hoidosta syntyy. Valinnaisina ovat terveystaloustieteen johdanto- ja talouden arviointi terveydenhuollossa -kurssit.

Lähde: Tiedekuntien opetuksesta vastaavat varadekaanit Olli Vainio, Oulun yliopisto, Leena Lindgren, Tampereen yliopisto, ja Anne Pitkäranta, Helsingin yliopisto

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Re: Lääketieteen opetus pinnistelee muutoksissa 6.8.2010 14:58

Palliatiivista medisiinaa, saattohoitoa ja lääkintäoikeutta ei opeteta tarpeeksi eikä niitä hallita

Farmalogia ja lääketietous 6.8.2010 18:36

Peruslääketietous olisi päivän sana! On valitettavan usein huomattavissa, että muutoin erinomaiset valmiudet omaava kandi tai valmistuva lääkäri on erinomainen työssään muutoin, paitsi lääkeasioissa.
Tuossa asiassa elämme "takapajulassa", vaikka muuten voimmekin olla ylpeinä rinta rottingilla maailman yhtenä johtavimmista lääketieteen saran osaajina. Paras lääkäri on a) joko itse käyttänyt paljon aikaa tutustuakseen lääkkeisiin b) on aikaisemmalta ammatiltaan farmaseutti tai proviisori.

Lääkkeissä ja lääkemääräyksissä tulee useissa sairauksissa vastaan pelko tai paremminkin tiedottomuus: otetaan esimerkiksi TULES hoidot. Jos katsomme pelkästään hoitosuosituksia, hoitaisimme vain parasetamolilla asiakkaita jopa kirjoitamme tulehduksen hoitoon. Pelkästään tuo ryhmä ja sen tietotaidon sisäistäminen miten kipuja, tulehdusta jne.. hoidetaan yhdistelemällä eri lääkkeitä (KOLMIOITA pelkäämättä) saisimme aivan erilaisen vasteen aikaan potilaisssamme! Otin esimerkin siksi, että olen turhan usein kohdannut rajojen ulkopuolella kollegoita, jotka kummastelevat hoitokäytäntöjämme. Jos katkaisemme jalkamme: määräämmekö itsellemme parasetamolia? Olen liian usein katsonut vierestä ja joutunut korjaamaan tilannetta, joissa potilas kärsii ja syö tilanteeseensa nähden aivan käsittämättömän heikosti lääkkeitä. Tuskin määräisimme kollegoillemme selvästi osoitettavaan vahvaan selkävammaan pelkästää tulehduskipulääkkeitä tai parasetamolia?? Hoitosuositukset ovat suosituksia, eivät määräyksiä. Olemme ammattilaisia ja meidän tulee ymmärtää potilaamme tila ja hoitaa sitä niin että elämänlaatu saadaan paremmaksi, ei kuten pääsääntöisesti teemme.

Hieno näkökanta 9.8.2010 13:24

Olipas mukavan asiallisen hyvä artikkeli! Tosin aina on hankala saada pakettiin vielä farmasian opintoja ja lääketietouden lisäämistä koska se vaatii kuitenkin enemmän kuin muutaman opintoviikon jakson. Meillä siihen menee pari vuotta + muu opiskelu.
Olisi kyllä tervetullut!!

Re: Lääketieteen opetus pinnistelee muutoksissa 6.8.2010 21:51

Päihdeosaamista lisättä ja siinä kokemusasiantuntijoiden antamaa tietoa eli toipuvien alkoholistien ja narkomaanien käyttöä .
Teoriaa on mutta käytännön osaamista tarvitaan
terv
Matti nokela
riippuvuusasiantuntija
www.juotkoliikaa.fi

Sivu: 1 / 3