Jaa

LISÄÄ ELIMIÄ

Erpo Pakkala, 2.8.2010, 11:21

Elinsiirtoja helpottava lakimuutos astui voimaan

Elinluovutuksia helpottava lakimuutos astui voimaan 1.8. pitkän väännön jälkeen.

Lakimuutos siirtää vastuun pois omaisilta. Sen mukaan elimiä, kudoksia ja soluja voidaan nyt irrottaa elinsiirtoa varten, jos ei ole tiedossa, että vainaja olisi eläessään vastustanut sitä.

Muutoksen ensisijaisena tavoitteena on lisätä elinsiirtoja. Uutta elintä odottaa jonossa edelleen noin 300 ihmistä. Heistä kymmenesosa kuolee jonottaessaan.

Osastonylilääkäri Helena Isoniemi Hyksin elinsiirto- ja maksakirurgian klinikalta on tyytyväinen lakimuutoksen läpimenoon, vaikka sen vaikutukset nähdäänkin vasta ajan kuluessa.

– Vuosittain noin 10–15 elintä on jäänyt luovuttamatta omaisten kieltojen takia. Kaikista tapauksista emme kuule, joten määrä voi olla suurempikin.

Isoniemen mukaan lakimuutos ei yksinään riitä vaan esimerkiksi keskussairaaloissa tarvitaan jatkuvaa kouluttamista, jotta potentiaaliset luovuttajat osattaisiin tunnistaa paremmin eikä elimiä menisi hukkaan.

Suomessa tehdään vuosittain vajaat 400 elinsiirtoa, joista kiinteiden elinten siirtoja on vajaa 300 ja luuytimensiirtoja runsas 100. Elin- ja kudossiirtojen lisääminen säästää ihmishenkiä ja parantaa siirteen saaneiden henkilöiden toimintakykyä. Tällä hetkellä Suomessa elää yli 3 500 siirteen saanutta potilasta.

Oletettu suostumus on käytössä myös Belgiassa, Espanjassa, Hollannissa, Itävallassa, Portugalissa ja Ranskassa. Viidessä näistä kuudesta elinluovuttajia on enemmän kuin niissä maissa, joissa omaisilla on veto-oikeus.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3