Jaa

SUOMI JUO

Ursula Grönvall, 23.6.2010, 10:25

Naiset ryyppäävät yhä enemmän

Naisten lisääntynyt alkoholinkäyttö on tärkein yksittäinen suomalaisen alkoholikulttuurin muutos viimeisimpien 40 vuoden aikana, selviää THL:n juomatapatutkimuksesta.

Naisten alkoholinkäyttö on lähes kuusinkertaistunut, miesten juominen taas yli kaksinkertaistunut. Naisten kuluttaman alkoholin osuus on kasvanut neljässä vuosikymmenessä 12 prosentista 26 prosenttiin.

Raittiiden naisten osuus on laskenut noin 40 prosentista 10 prosenttiin. Viikoittain alkoholia käyttävien osuus on lisääntynyt alle kymmenesosasta kolmasosaan. Eniten on yleistynyt suurten alkoholimäärien – 8 annosta tai enemmän – käyttö, 0,4:stä kerrasta kuuteen kertaan vuodessa.

Keskimäärin kerralla käytetty alkoholimäärä on lisääntynyt reilusta kahdesta vajaaseen neljään annokseen.

Naisten lisäksi suurten alkoholimäärien kerralla juomista ovat lisänneet nuoret aikuiset ja vanhemmat miehet.

THL:n mukaan naisten juomisen hyväksyntä on luonut edellytykset sille, että kotona juodaan aiempaa enemmän. Kun vuonna 1968 kotiympäristöön sijoittuvia alkoholinkäyttökertoja oli viikoittain 1,3 miljoonaa, nyt niitä on 3,3 miljoonaa.Yli kolme kertaa neljästä juodaan kotona.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3