KELA
Erpo Pakkala, 1.6.2010, 9:45Valtavan hyvän ikäinen Hyssälä
Liisa Hyssälä, 62, saa Kelassa johdettavakseen suuren asiantuntijajoukon, mikä asettaa johtamiselle omat haasteensa. Johtamistaidon opiston tutkimusjohtajan, professori Pauli Juutin mukaan johtaminen on palvelutehtävä.
TAPAHTUI VIIME VIIKOLLA
Keskustalainen johtoon
Kelan uudeksi pääjohtajaksi nimitettiin mediakohun saattelemana jälleen keskustalaispoliitikko, tällä kertaa sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä. Kelan valtuutetutkin kävivät valinnasta kriittistä keskustelua.
– Johtajan kannattaa panostaa prosessien sujuvuuteen ja luottaa asiantuntijoiden taitoihin. He ovat oman asiantuntemuksensa parhaita osaajia ja kehittäjiä. Pahin virhe, mitä johtaja voi tehdä, on se, että hän rupeaa kilpailemaan asiantuntemuksessa.
Hyssälää on julkisuudessa moitittu liian vanhaksi Kelan johtoon. Juutin mielestä Hyssälä on valtavan hyvän ikäinen.
– Jos uusi johtaja olisi kovin nuori, hän saattaisi katsella vain omaa uraansa ja tehdä enemmän virheitä. Itse uskon malliin, jossa johtajaksi valitaan kokenut ja työn vaatimaan kontekstiin perehtynyt henkilö. Ja poliitikolla on tietysti hyvät verkostot ja mahdollisuus katsoa asioita laajasti.
Juuti toteaa, että jatkuvat talon ulkopuoliset, poliittiset tai muuten ennalta arvattavat johtajanimitykset saattavat karkottaa siinä sisäiset hakijat.
– Viestinä on henkilökunnalle, että talon omassa organisaatiossa ei voi yletä. Pitemmällä tähtäimellä käytäntö voi vaikuttaa siihen, ketkä hakeutuvat organisaatioon ja millaisia uria organisaatiossa voi syntyä.
Johtajan valinnalla talon ulkopuolelta on etunsakin. Uusi ihminen ei ole sosiaalistunut organisaatioon ja sen tapoihin, jolloin hän pystyy helpommin muuttamaan sen toimintatapoja. Uuden johtajan pitäisi kuitenkin malttaa odottaa ne kuuluisat sata päivää ja perehtyä rauhassa organisaatioon, jotta hän ei tee umpimähkäisiä päätöksiä.
– En sano, etteikö organisaation sisältäkin nostettu pyrkisi tekemään hyviä muutoksia. Olemme kuitenkin Suomessa omaksuneet Yhdysvalloista johtamiskulttuurin, jossa johtaja haetaan talon ulkopuolelta, että hän ei ole omaksunut talon sisällä liikaa vääriä malleja.
Forssin aika tulee vielä
Kelan uudeksi pääjohtajaksi haki Kelan omista johtajista Mikael Forss, 56, joka pääsi Hyssälän lisäksi ainoana loppuhaastatteluun.
Forss selvisi mielestään hyvin Kelan valtuutettujen työvaliokunnan haastattelusta.
Tiedotusvälineissä nimityskohuksi nostettu prosessi ei Forssia hetkauttanut. Hän ei ottanut paineita siitä, että oli hakenut Hyssälälle pedattua paikkaa.
Forss on ollut Kelan palveluksessa monissa eri tehtävissä kymmenen vuotta. Laitoksessa ei ole monta yksikköä, joiden kanssa hän ei olisi ollut tekemisissä. Siksi Forss olikin mielestään valmis hakemaan pääjohtajan paikkaa.
Juuti heittää Forssille ja muille saman kokeneille oljenkorren.
– Johtamisajat ovat lyhentymään päin Suomessakin. Hyvää siinä on, että niille, jotka ajattelevat uramahdollisuutta ylimmässä johdossa, tulee toisiakin mahdollisuuksia.
Liisa Hyssälä saa lokakuun alusta alkaen johdettavakseen tuhansien ihmisten asiantuntijaorganisaation.
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
LEUKAKIRURGIA
Sofia Virtanen, 7.2.2012Naisen alaleuka korvattiin 3d-tulostetulla implantilla
Uudenlaisen implantin käyttö lyhentää sekä leikkaukseen että toipumiseen kuluvaa aikaa. »
