Jaa

EUTANASIA POHDITUTTAA SUOMESSAKIN

Erpo Pakkala, 11.5.2010, 8:20

Etenekin pohtii eutanasiaa

Sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan Etenen lokakuussa aloittava uusi neuvottelukunta ottanee käsittelyyn myös eutanasiaan liittyvät eettiset asiat.

– Nykyinen neuvottelukunta istuu vielä kerran ensi syksynä ja linjaa seuraavan nelivuotissuunnitelman. Se esittää uudelle neuvottelukunnalle useita asioita, joita se voisi käsitellä. Eutanasia on yksi niistä, sanoo Etenen pääsihteeri Aira Pihlainen.

Pihlaisen mukaan uusi neuvottelukunta voisi antaa esityksen eutanasiasta sosiaali- ja terveysministeriölle aikaisintaan ensi vuoden puolella.

– Uuden neuvottelukunnan järjestäytymisessä menee aikaa. Ja sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt Eteneä käsittelemään monia muita asioita. On resurssikysymys, kuinka paljon voidaan ottaa samaan aikaan isoja ja vaikeita asioita käsittelyyn.

Pihlaisen mukaan eutanasiasta on tarpeellista keskustella Suomessakin.

– Meillä on kuitenkin jo nyt kohtuullisen hyvä tilanne ja toimivat hoitolinjapäätökset. Kuolemaa lähestyvä ihminen voi potilaslain mukaisesti päättää, että häntä ei saa elvyttää tai että kaikista elämää ylläpitävistä toimenpiteistä luovutaan. En tiedä, onko meillä akuuttia tarvetta eutanasialle kuten esimerkiksi Hollannissa.

Keskustelu heräsi Etenessäkin Ruotsin sosiaalihallituksen huhtikuisesta päätöksestä, jonka perusteella vakavasti sairas ruotsalaisnainen irrotettiin hengityskoneesta hänen oman toiveensa mukaisesti.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3