Jaa

LAKI

Harri Junttila, 28.4.2010, 11:01

Risikko: Terveydenhuoltolaki on vain askel

Peruspalveluministeri Paula Risikko sanoo, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen on vielä kesken, eikä valmisteilla oleva terveydenhuoltolaki ole kuin yksi "askel siinä polussa, jota pitää kulkea suomalaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä ja turvaamisessa myös tulevaisuudessa". Risikko puhui tänään keskiviikkona kunta- ja palvelurakenneuudistusta käsittelevässä seminaarissa Finlandia-talossa.

Risikon mukaan terveydenhuoltolaki annetaan vielä tänä keväänä eduskunnalle. Lisäksi valmistellaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä ja rakenteita koskevaa lainsäädäntöä. Hallitusohjelman mukaisesti myös monien terveydenhuollon vaikuttajien kritisoimaa monikanavarahoitusta arvioidaan. Arvioinnin tuloksista raportoidaan syksyllä.

- Julkisuudessa on moitittu, että uusi terveydenhuoltolaki olisi keskeneräinen. Sitä se ei ole, vaan sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuuden uudistaminen on kesken. Täten myöskään Paras-prosessi ei ole päätöksessä, Risikko sanoo.

Ministeri Risikko varoitti seminaarivieraita myös siitä, että muutoksen tarpeen ohella muutoksen teon vaikeuskerroin kasvaa koko ajan.

- Sosiaali- ja terveydenhuollon menojen kasvu, väestön ikääntyminen ja muuttoliike ovat haasteita, joita kohtaamme. Lisäksi taantuma näkyy kuntien tuloissa ja sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksessa vielä pitkään.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Re: Risikko: Terveydenhuoltolaki on vain askel 2.5.2010 15:43

Toivottavasti uusi Terveydenhuoltolaki korjaa sen nykytilanteen, että lääkäri voi itsenäisesti raportoimatta potilaalle itselleen tai omaisille laittaa elvytyskiellon, jos on kyseessä henkilö, joka "ei miellytä", on esim. arvostellut sairaanhoitoa. Potilaalla itsellään tai omaisilla ei ole oikeutta kumota YHDEN VAIKKA KANDITASOA OLEVAN LÄÄKÄRIN laittamaa elvytyskieltoa. Helppohan se on saada potilas tajuttomaksi. Annetaan vaan tarpeeksi uni- ja rauhoittavia lääkkeitä ja sitten todetaan, että siinä se makaa tajuttomana, eipäs elvytetä. Turvaton on potilas suomalaisessa Neuvostoliiton hankalien tapausten ohjekirjasta ammentavassa sairaalakulttuurissa. Muita puolestapuhujia ei ole kuin professori Sirkka-Liisa Kivelä. Minulla on itselläni leikkauskertomus, jossa lukee "arvioitiin, onko syytä antaa leikkauksessa lisäverta potilaan korkeasta iästä johtuen". Olin niihin aikoihin 46-vuotias ja arvostellut omaiseni kuolemaan johtanutta hoitamatta jättämistä. Onneksi antoivat, jotta olen tässä kirjoittamassa.

Sivu: 1 / 3