PÄÄ
Erpo Pakkala, 9.4.2010, 14:10Aivohalvauspotilaat nuorentuvat
Aivohalvaus iskee yhä nuorempiin ympäri maailman. American Stroke Associationin vielä julkaisemattoman tutkimuksen mukaan ensimmäisen aivohalvauksen saaneiden keskimääräinen ikä putosi vuosina 1993–2005 Yhdysvalloissa Cincinnatin osavaltion alueella 71,3:sta 68,4:ään. Alle 45-vuotiaiden osuus kaikista aivohalvauksen saaneista nousi 4,5 prosentista 7,3 prosenttiin.
Tutkijat uskovat, että tulokset kuvastavat tilannetta koko Yhdysvalloissa.
– Taustalla on aivohalvauksen riskitekijöiden, kuten diabeteksen, ylipainon ja verenpainetaudin, yleistyminen nuoremmilla sukupolvilla, toteaa tutkimusta johtanut Cincinnatin yliopiston tutkija Brett Kissela.
Kisselan ryhmä on aiemmin jo havainnut, että diabetes saattaa jopa viisin- tai kymmenkertaistaa aivohalvausriskin alle 65-vuotiailla.
Suomessa yleinen esiintyvyys laskee
Helsingin yliopiston emeritusprofessori Markku Kasteen mukaan Suomessa aivohalvauksien esiintyvyys laskee pari kolme prosenttia vuosittain kaikissa ikäryhmissä. Nuorten suhteellinen osuus aivohalvauspotilaista kuitenkin kasvaa.
– Kelan tilastojen mukaan alle 55-vuotiaiden sairauskyvyttömyyseläkkeen syynä on jo useammin aivohalvaus kuin sydänveritulppa. Nuoret aivohalvauspotilaat tulevat yhteiskunnalle moninkertaisesti kalliimmiksi kuin iäkkäämmät. Luin juuri Stroke-lehden artikkelin, jonka mukaan Etelä-Koreassa on havaittu vastaavaa kuin Yhdysvalloissa. Jos kehitys jatkuu Suomessakin samanlaisena, voihkimme pian kuten korealaiset.
Esimerkiksi Husissa hoidetaan neurologian yksikössä käynnissä olevan tutkimuksen mukaan vuosittain noin 200:aa alle 55-vuotiasta aivohalvauspotilasta, mikä on 10–15 prosenttia kaikista aivohalvaustapauksista.
Aivohalvauksen riskitekijöitä onkin havaittavissa Kasteen mukaan Suomessakin yhä nuoremmilla.
– Meillä asia ei näy vielä samalla lailla katukuvassa kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa on jo paljon superlihavia. Valistusta pitäisi kuitenkin suunnata nuoriin sukupolviin, koska vaaratekijät alkavat kertyä jo kotona. Paras valistuskohde olisivat odottavat äidit, jotka toivovat lapselleen parhainta.
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
