Reumasairaala kiinni
Ville Miettinen, 19.3.2010, 15:38Konkurssi sulkee reumasairaalan
Heinolan reumassairaalaa ylläpitävän Reumasäätiön hallitus ilmoitti eilen, että sairaala haetaan konkurssiin maaliskuun lopussa.
Sairaalan 280 työntekijää irtisanotaan. Sairaalan toiminta ajetaan alas huhtikuussa.
Sairaalan talousvaikeudet alkoivat vuonna 2005, kun lähetteiden määrä alkoi laskea.
Yksi taloudellisista takaiskuista oli se, että kaavailtu yhteistyö Invalidisäätiön Ortonin kanssa kariutui.
- Kyse on usean vuoden tappiokierteestä, joka on vuosi vuodelta pahentunut, kertoo Reumasäätiön toimitusjohtaja Hannele Kalske.
Vaikka talous on ollut ruvella, itse sairaalan toiminta on ollut laadukasta.
- THL:n selvityksen mukaan olemme koko 2000-luvun hoitaneet reumapotilaita kustannustehokkaamin kuin yliopistosairaalat ja Orton, Kalske sanoo.
Reumasäätiön liikevaihto oli vuoteen 2008 saakka 22 miljoonaa euroa. Viime vuonna liikevaihto laski 18 miljoonaan ja tälle vuodelle ennuste oli 16 miljoonaa euroa.
- Olisimme tarvinneet neljä miljoonaa lisää. Homma jäi kiinni maksuvalmiudesta. Olimme kaksi miljoonaa miinuksella, eikä konkurssin hakemista voinut enää pitkittää.
Kalske on huolissaan potilaiden kohtaloista.
- Tänäänkin täällä on näkynyt itkuisia lapsipotilaiden isiä ja äitejä. Reumasairaala on ollut toiminnan valtakunnallinen keskus, jossa tilat ovat ensiluokkaiset ja hoitotaito siirtynyt mestareilta eteenpäin vuosien prosessina. Tällä hetkellä ei ole mitään tietoa, missä lapsipotilaamme tulevaisuudessa hoidetaan, Kalske sanoo.
Reumasäätiön sairaalaa käsitellään ainakin työntekijöiden näkökulmasta yksityisenä sairaalana. Keskustelussa se näyttää olevan julkinen sairaala ? Sehän on säätiön ylläpitämä eli suurelta osalta veronmaksajien rahoilla ja käytännössä siis julkinen. Jos kuitenkin olet ollut kunnan palveluksessa pitkän jakson ja sitten jakson Reumalla töissä, niin menetät esim. hankkimasi eläke-edut kunnalta. Eihän tässä ole mitään JÄRKEÄ ???????!!!!!!
KOKEILU INNOSTAA
Kati Haapakoski, 3.9.2010Risikon malli kiinnostaa kuntia
Terveydenhuoltolaki on menossa täysistuntoon ennen joulua. »
