Husille huomautus
Ville Miettinen, 19.3.2010, 13:40Husille huomautus virkojen lainvastaisesta täytöstä
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja on antanut Husin hallitukselle ja entiselle toimitusjohtajalle huomautuksen lainvastaisesta menettelystä virkojen täytössä.
Huomautus koskee vuosina 2007 ja 2008 perustettuja johtajatason virkoja. Ne laitettiin vain sisäiseen hakuun, mikä oli tuolloin Husin hallintosäännön mukainen mutta lain vastainen menettely.
- Laki sanoo, että julkinen hakumenettely on ehdoton pääsääntö poikkeustapauksia lukuun ottamatta. Poikkeuksen ehdot eivät näissä tapauksessa täyttyneet, kertoo asian esittelijä, vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen.
- Husin hallintosääntöä on sittemmin muutettu, ja sieltä on poistettu lain kanssa ristiriitainen määräys, Tanttinen-Laakkonen kertoo.
KOKEILU INNOSTAA
Kati Haapakoski, 3.9.2010Risikon malli kiinnostaa kuntia
Terveydenhuoltolaki on menossa täysistuntoon ennen joulua. »
