Asbestin vaarat

Mari Schildt, 19.3.2010, 12:49

Asbestisairaudet ovat nyt huipussaan

Vaikka asbestisairaudet löydetään työterveyshuollossa melko hyvin, eläkkeelle jääminen on kompastuskivi asbestille altistuneen potilaan hoidossa. Työterveyslaitoksen ylilääkärin Panu Oksan mukaan hoitoketju ontuu siitä, jos jostain.

– Työterveyshuolto kyllä huolehtii työntekijöistä ja tekee määräaikaiset tarkastukset, mutta lain mukaan merkittävästi altistuneille kuuluu tehdä terveystarkastukset myös työelämän päättymisen jälkeen. Nyt se jää ihmisen omalle kontolle, Oksa sanoo.

Asbestille altistuneelle pitäisi tehdä kolmen vuoden välein terveystarkastus, joka sisältää röntgentarkastuksen ja spirometrian. Työterveyshuollon pitäisi muistaa ohjeistaa potilas hakeutumaan terveyskeskukseen ja antaa hänelle mukaan paperi, jossa asia on todettu ja ohjeistettu tulevaa seurantaa varten.

Asbestin aiheuttamat vakavat sairaudet, kuten asbestoosi, keuhkosyöpä ja mesotelioomat eli keuhkopussin syövät kehittyvät tyypillisesti vuosikymmenien aikana ja pitkän altistuksen seurauksena. Oksan mukaan parhaillaan eletään asbestisairauksien huippuaikaa, koska aineen käyttö kiellettiin Suomessa 1994. Tuoreimmat tilastot ovat vuodelta 2007, jolloin asbestisairauksia havaittiin 782, joista syöpiä 140.

Vuosittain alle sata tapausta

Terveydenhuolto löytää tällä hetkellä vuosittain alle sata asbestoositapausta, ja niiden määrä on kääntynyt laskuun jo 2000-luvulla. Lisäksi uudet sairastumiset ovat entisiä lievempiä, ja taudin kehittyminen kuolemaksi asti on jo harvinaista.

Lähes kaikki 1960-luvuilla ja 1980-luvuilla eläneet suomalaiset ovat altistuneet asbestille muun muassa rakennustyömailta, liikenteestä ja telakoilta ulkoilmaan levinneestä asbestista.

Asbestin purkutöissä ei aina vieläkään huolehdita suojauksesta. Niin Rakennusliiton kuin Työterveyslaitoksenkin näppituntuman mukaan ongelma on supistunut vuosikymmenen aikana.

Maailmalla keskustellaan parhaillaan, pitäisikö keuhkosyöpää ryhtyä seulomaan samalla tavoin kuin rintasyöpää ja kohdunkaulansyöpää. Kohderyhmänä ovat varsinkin tupakoitsijat, mutta asbestille altistuneet sopisivat mukaan.

– Yleisesti tiedetään sairaaloiden aineistoista, että jos keuhkosyövät havaitaan 1A-vaiheessa, eli mitta on alle kolme senttiä, se ei ole levinnyt ja pystytään leikkaamaan pois, niin viiden vuoden jälkeen elossa on noin 70 prosenttia potilaista. Osa syövistä ei ole leikattavissa pienenäkään, ja toiset sanovat, että voi tulla turhaa leikattavaa, koska hitaasti etenevä syöpä ei olisi ehtinyt aiheuttaa kuolemaa. Mutta ehdottomasti tutkimisen arvoinen asia se on, sanoo Oksa.

Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Re: Asbestisairaudet ovat nyt huipussaan 19.3.2010 13:12

Asbestiongelmista vaietaan vieläkin. Omalla työpaikallani lähes kaikki seinät on asbestilevyä. Kun asia otetaan esille, niin kaikki vastuussa olevat kaikkoavat kuin piaru saharaan. Koko asia vaietaan kuoliaaksi.

Sivu: 1 / 7