Kansantaudit
Ilkka Jauhiainen, 11.3.2010, 10:54Maksasairaudet tappavat eniten työikäisiä

Syypää moneen pahaan.
Suomen kansantautien luokitukset pitää uudistaa, ehdottaa Hyksin elinsiirto- ja maksakirurgian klinikan ylilääkäri, professori Krister Höckerstedt.
Maksasairaudet tappoivat Suomessa eniten työikäisiä miehiä ja naisia vuonna 2008.
Munuais- ja maksaliiton seminaarissa puhunut Höckerstedt. muistutti, että maksasairaudet kehittyvät hitaasti. Kestää 5–20 vuotta ennen kirroosia.
Tärkeimmät syyt esiintyvyyden kasvuun ovat alkoholin liika käyttö ja liikalihavuus, sekä lihavuuteen kuuluvat diabetes.
Ylipaino johtaa useinh rasvamaksaan ja pitkittyneenä kirroosiin.
Maksan A-, B- ja C-virusten aiheuttamat ovat vakiintuneet 1500 uuden tapauksen tasolle. Maksasyöpätapausten määrä on 40 vuodessa nelinkertaistunut. Tämä johtuu siitä, että maksasyövän saavat ne, joilla on jo jokin maksasairaus. Riski kasvaa 20-50 -kertaiseksi jos henkilöllä on hepatiitti B tai C.
Pelkästään painoindeksi yli 35 lisää riskiä viisinkertaisesti.
alkholin käyttö on riistäytynyt käytöstä ja seuraukset näkyvissä. Varhainen puuttuminen alkoholin suurkulutukseen tärkeää. Toivon että ihmiset havahduttavat ystävänsä ja työtoverinsa ja alaisensa ja potilaansa. Koulutus varhaiseen puuttumiseen saa esim. allekirjoittaneelta
terv
Matti Nokela
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »

Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.