VALETYÖTODISTUS?
Erpo Pakkala, 8.3.2010, 14:05Valelääkäri Jokinen haluaa työtodistuksen
Karkkilassa lähes vuoden valelääkärinä toiminut Mika Jokinen on pyytänyt työrupeamastaan työdistuksen mutta ei ole toistaiseksi sitä saanut.
– Hän pyysi todistusta jo syksyllä, mutta silloin emme sitä antaneet. Nyt meille on tullut Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta kehotus antaa todistus. Olemme lähettäneet virastoon vastineen, jossa kysymme, miten tässä tapauksessa pitäisi menetellä ja mitä sanamuotoja todistuksessa voisi käyttää. Lain mukaan todistus on annettava, mutta arvostelua ei voi kirjoittaa, ellei työntekijä sitä vaadi. Voimme kirjoittaa, että hän on toiminut terveyskeskuslääkärin tehtävissä, mutta jotenkin pitäisi ilmaista myös muut tosiseikat ilman, että se on arvostelua, sanoo perusturvakuntayhtymä Karviaisen sosiaali- ja terveyskeskuspäällikkö Marika Lanne.
Jokinen ei ole kertonut syytä siihen, miksi hän haluaa työtodistuksen huijarinurastaan.
– Ehkä hän tarvitsee sen hakiessaan työttymyysturvaa, mutta sekin on vain arvailua. Tuskin hän sitä ainakaan töitä hakiessaan tulee esittämään, Lanne toteaa.
Jokinen on pyytänyt työtodistusta myös Carema Oy:sta, jonka palveluksessa hän työskenteli lääkärintehtävissä Karkkilan pestin jälkeen.
– Ei sitä heiltäkään ihan kättelyssä ole irronnut, Lanne sanoo.
Ei siihen kannata kirjoittaa, että lääkärinä. Lääkäri on laillistettu ammatinharjoittaja. Laittakaa siihen, että ollut toimessa. Saahan sitä sitten kysellä, että missä toimessa.
voisi ehkä todistukseen laittaa, että "on hoitanut
terveyskeskuslääkärin tehtäviä, ja myöhemmin on ilmennyt, että hän oli hoitanut tehtäviä ilman asianmukaista pätevyyttä". kehuosastoon vois tietysti tuupata, että "hoiti hommansa mallikkaasti, vaikkei pätevä ollutkaan."
Juuri näin tämä demarijärjestelmä on suunniteltu toimivaksi. Otetaan väärillä papereilla kallispalkkainen pesti ja ollaan sitten 500d ansiosidonnaisella. demarityövoimasuunnittelujuridiikkajärjestelmien mukaan kaikki menee oikein.
Eli varsinaisesti työnantaja on se rikollinen!
HUONO AJOKELI
Minna Pihlava, 3.2.2012Husin sairaaloihin on tuotu kymmeniä kolareissa loukkaantuneita
SÄHKÖ
Jarmo Seppälä, 2.2.2012KS: Sähkökatkos kaatoi Kymenlaakson keskussairaalan tietoliikenteen
Vain meneillään olevat leikkaukset ja mahdolliset päivystystapaukset tehdään. »

Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.