LISÄÄ PÄÄTÖSVALTAA
Minna Pihlava, 5.3.2010, 13:15Savonlinna kypsyi Sosteriin
Savonlinna pohtii, kuka isännöi tulevaisuudessa sen terveysasemia ja sosiaalipalveluja.
Kaupunki on irtisanonut palveluista vastanneen Itä-Savon sairaanhoitopiirin eli Sosterin kanssa solmitun sopimuksen ensi vuoden alusta.
Savonlinnan mielestä se joutuu maksamaan muiden jäsenkuntien kustannuksia. Savonlinnan kaupunginjohtajan Janne Laineen arvion muiden jäsenkuntien kuluihin valuu noin miljoona euroa. Savonlinnan koko sote-budjetti on noin 62 miljoonaa euroa.
– Neljänä ensimmäisenä vuonna Sosteri on ollut taloudellisesti katastrofi Savonlinnalle. Menotaso on noussut pysyvästi noin 25 prosenttia, kun Sosterin antama lupaus oli 12 prosenttia, Laine sanoo.
Savonlinnalainen tulkinta
Sosterin johtajan Hemmo Pirhosen ja Punkaharjun kunnanjohtajan Pekka Nousiaisen mukaan kyseessä on savonlinnalaisten tulkinta asiasta.
Nousiaisen mukaan muut jäsenkunnat ovat muun muassa maksaneet vuosittain 500 000–700 000 euroa Savonlinnan hyväksi koituvaa kalliin hoidon tasausta.
Ongelman keskiössä on tasalaskutusperiaate. Esimerkiksi vuodepaikkavuorokaudesta maksetaan koko alueella yksi ja sama hinta, vaikka tuotantokustannukset vaihtelevat. Erimielisyys vallitsee siitä, kuka tilanteesta hyötyy.
Kaupunki haluaa Sosterilta nykyistä avohuoltopainotteisempaa toimintaa.
Savonlinna haluaa myös lisää päätösvaltaa. Se maksaa yli 60 prosenttia menoista, mutta sillä on äänivaltaa vain 20 prosenttia. Se haluaa eteläkarjalaispiiri Eksoten mallin mukaisesti puolet äänivallasta.
Punkaharjun Nousiainen sanoo, että yhdellä kunnalla ei perustuslakivaliokunnan mukaan voi olla yksipuolista määräysvaltaa.
Sekä Pirhonen että Nousiainen uskovat, että luottamushenkilöt pääsevät sopuun ja Savonlinnan perusterveydenhuolto ja sosiaalipalvelut hoituvat Sosterissa tämän vuoden jälkeenkin.
Savonlinnan valtuusto on antanut maaliskuun loppuun aikaa valmistella asiaa.
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
