PÄIVYSTYS PAISUTTAA PUSSIA
Erpo Pakkala, 5.3.2010, 12:26Lääkärit voittivat palkkakisan
Tämän vuosituhannen aikana suurimmat palkankorotukset ovat keränneet lääkärit, hoitajat ja ahtaajat, selviää Taloussanomien tekemästä selvityksestä. He ovat keränneet vajaassa kymmenessä vuodessa yli 40 prosentin palkankorotukset.
Anestesialääkäri Risto Avela toteaa Taloussanomissa, että tämä vuosikymmen ei ole koko totuus, koska lääkäreiden palkat jäivät jälkeen koko 1990-luvun ajan. Lääkärikunta lähti kirimään kiinni jälkeenjääneisyyttä vuonna 2000. Alalla oli työtaistelu vuonna 2001, jota seurasivat samana syksynä viiden prosentin palkankorotukset.
Avela listaa muitakin syitä lääkärien kärkipaikkaan: syrjäseudut joutuvat maksamaan siitä, että ylipäätään saavat väkeä ja hoitotakuu ja jonojen purkaminen ovat lisänneet ansioita.
Avela muistuttaa, että lääkäreiden ansioista 1/4–1/3 tulee päivystyksistä – nuorilla lääkäreillä jopa puolet.
Avela myös huomauttaa, että kokonaisansioiden mukaan sairaanhoitajaa enemmän ovat tienanneet muun muassa raitiovaununkuljettaja, sahaaja, muurari, laattamies ja raudoittaja.
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
