NOUSEEKO SUOMEEN SYÖPÄKESKUS?
Erpo Pakkala, 5.3.2010, 12:11Syöpätyöryhmä keskittäisi vaativat hoidot
Syövän hoidon kehittämistä pohtinut työryhmä toivoo vaativan syöpäkirurgian, kalliita investointeja edellyttävän diagnostiikan ja vaativan hoidon keskittämistä.
Työryhmän mukaan osa syöpähoidoista voitaisiin toteuttaa lähellä potilaan asuinpaikkaa, mutta suunnitella keskitetysti. Perusterveydenhuollon osuutta syöpäpotilaiden seurannassa ja oireenmukaisessa hoidossa on lisättävä. Parantumattomasti sairaan syöpäpotilaan oireita lievittävää hoitoa on voitava toteuttaa kaikkialla terveydenhuollossa laadukkaasti.
Syövän hoitoon tarvitaan työryhmän mielestä myös lisää henkilöstöä, koska syöpäpotilaiden ja vaativien hoitojen määrän arvioidaan kasvavan selvästi. Erityisesti tarvitaan onkologeja, patologeja, syöpää hoitavia sairaanhoitajia ja yleislääkäreitä. Työryhmä esittää, että kaikkiin yliopistosairaaloihin lisätään onkologian alan koulutusvirkoja ja alan houkuttelevuutta parannetaan.
Syövänhoito kaipaa tiukkoja aikarajoja
Lisäksi työryhmä esittää syövän hoitoon ja diagnostiikkaan aikarajoja, joiden mukaan esimerkiksi hoito olisi järjestettävä kuuden viikon kuluessa lähetteen saapumisesta. Kuvantamiseen ja kudosnäytteiden tutkimiseen saisi kulua enintään viikko, ja liitännäishoidot olisi aloitettava viimeistään neljän viikon kuluttua kirurgisesta hoidosta, ellei potilaan tila sitä estä.
Työryhmä luovutti esityksensä tänään peruspalveluministeri Paula Risikolle.
Esityksestä pyydetään lausunnot maaliskuun loppuun mennessä, minkä jälkeen päätetään jatkotoimista. Syövän hoidon tutkimusta pohditaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vetämässä projektissa, jossa selvitetään kansallisen syöpäkeskuksen perustamisen mahdollisuutta.
Arvioiden mukaan syöpään sairastuu vuonna 2020 yli 33 000 ihmistä, mikä on 27 prosenttia enemmän kuin vuonna 2008. Syövän aiheuttamien kustannusten arvioidaan kasvavan vuodesta 2004 vuoteen 2020 noin kolminkertaisiksi eli 1,5 miljardiin euroon vuodessa.
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
