MIKÄ IHMEEN SUOMALAINEN SYNKKYYS?
Erpo Pakkala, 25.2.2010, 12:11Suomalaiset ovat onnellisten kärkikaartissa
Eurooppalaisen sosiaalitutkimuksen (European Social Survey, ESS) tulokset eivät tue väitettä suomalaisten synkkyydestä.
Kansainvälisessä vertailussa suomalaiset, samoin kuin muut pohjoismaalaiset, ovat Euroopan onnellisimpia
Suomalaisten onnellisuuden keskiarvo on 8,0. Se on Tanskan (8,3) ja Sveitsin (8,1) jälkeen kolmanneksi korkein keskiarvo Euroopassa. Ruotsi ja Norja (7,9) sekä Hollanti (7,7) ovat Suomen tuntumassa. Matalimmat keskiarvot löytyvät entisistä itäblokin maista.
Onnellisuuslukuja vertailee Kelan tutkimusosaston päällikkö Olli Kangas Sosiaalivakuutus-lehdessä.
– Käsityksiä onnettomasta Suomen kansasta on syytä tarkistaa. Vaikka masennuslääkkeitten käyttö Suomessa on lisääntynyt huomattavasti 2000-luvun alussa, kansalaisten tuntemusten tasolla ei keskimäärin ole kuitenkaan tapahtunut muutoksia huonompaan suuntaan, toteaa Kangas.
Suomessa on hyvin vähän onnettomia
Onnellisuusluvut perustuvat ESS:n vuonna 2007 tekemään kyselyyn. Yhteiseurooppalainen kyselytutkimus toteutetaan säännöllisesti parin vuoden välein.
Onnellisuutta koskeva kysymys oli yksinkertainen: "Kuinka onnellinen olette?" Vastaajat saivat luokitella oman tilanteensa nollasta (erittäin onneton) kymmeneen (erittäin onnellinen).
Keskiarvot saattavat kätkeä huomattavan suuren vaihtelun. Siksi on syytä tarkastella myös erittäin onnellisten ja erittäin onnettomien osuutta eri maissa. Myös tämän tarkastelun mukaan tanskalaiset ja sveitsiläiset ovat Euroopan onnellisimpia.
Tanskalaisista lähes puolet pitää itseään hyvin onnellisena, sveitsiläisistä runsaat 40 prosenttia. Tanskassa myös onnettomien osuus on kaikkein pienin.
Erittäin onnettomia Suomessa on toiseksi vähiten ja erittäin onnellisia kolmanneksi eniten, joskin erot muihin Pohjoismaihin ovat erittäin pieniä. Suomessa on siis muihin maihin nähden paljon hyvin onnellisia ja vähän erittäin onnettomia.
Välillä tuntuu oikeasti siltä, että ei tämä potilas niinkään kärsi, mutta lääkäriparka. Ja kun hänen on vaikea ymmärtää miten potilas jaksaa, niin on helpompi lääkitä ahdistus pois. Pilleri potilaalle, niin itsellä on hyvä omatunto, vaikka potilas ei edes pilleriä pyytänyt, vaan vähän aikaa, jolloin häntä kuunneltaisiin.
KOKEILU INNOSTAA
Kati Haapakoski, 3.9.2010Risikon malli kiinnostaa kuntia
Terveydenhuoltolaki on menossa täysistuntoon ennen joulua. »
