KAUPPAKIEMURAT
Minna Pihlava, 19.2.2010, 9:02Terveysrahaston maine tahriintui
Suomen suurin kunnallinen terveydenhuollon ulkoistushanke, Jokilaakson Terveys Oy, on vasta alkutaipaleella, mutta sen omistajamuutokset ovat jo ehtineet aiheuttaa erimielisyyksiä.
Yksi perustaja Terveysrahasto Oy on myymässä osuutensa Jokilaakson Terveydestä 800 000 eurolla Pihlajalinnalle. Terveysrahasto tekee muhkean voiton, sillä se oli sijoittanut Jokilaakson Terveyteen yhteensä 20 000 euroa.
Eripuraa aiheuttaa se, että Terveysrahasto ja Pihlajalinna suunnittelivat kauppaa kahden muun omistajan eli Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ja Jämsän kaupungin tietämättä.
Ne vaativat nyt 20 000 euron sopimussakkoa Terveysrahastolta.
Yhteistyön piti olla pitkäjänteistä
Terveysrahaston toimitusjohtajan Vesa Lehtomäen mukaan tiedottamatta jättämisessä kyse oli inhimillisestä erehdyksestä. Myöhemmin piiri ja kaupunki saivat mahdollisuuden ostaa osakkeet, mutta ne kieltäytyivät.
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Jouko Isolauri muistuttaa, että Jokilaakson Terveyden perustamisen aikaan osapuolet puhuivat pitkästä kehitystyöstä neljän perustajan kesken.
– Jos tämän piti olla public-private-partnershipin esiintulo Suomessa tässä mittakaavassa, alku ei ollut paras mahdollinen. Kyllä tässä katsotaan hyvin tarkkaan kaikki yhteistyökysymykset, Isolauri sanoo.
Jämsän kaupunginjohtajan Tapani Mattilan mukaan Jämsän johto ei suhtaudu kauppaan ”innosta hihkuen". Sikäli asiat ovat kuitenkin kunnossa, että palvelutuotantoon kauppa ei vaikuta.
Jokilaakson Terveys yhdistää Jämsän perusterveydenhuollon ja aluesairaalan palvelut. Toiminnan on määrä alkaa neljä kuukautta sopimuksen allekirjoittamisesta. Lopullisen hankintasopimuksen Jämsän kaupunginhallitus hyväksyy yksityiskohtia koskevien neuvottelujen ja muutoksenhakuajan jälkeen.
Uhkasakko kannusti pysymään vaiti
Pihlajalinnan toimitusjohtajan Mikko Wirénin mukaan omistusjärjestelyt tulivat ajankohtaisiksi, kun Terveysrahasto ryhtyi Pihlajalinnan kilpailijan Med Groupin merkittäväksi omistajaksi ja Lehtomäki sen hallituksen puheenjohtajaksi.
Alun perin Med Group keskittyi sairaankuljetukseen. Siitä tuli Pihlajalinnan suora kilpailija, kun se laajensi toimintaa terveydenhuoltoon. Tämä ei käynyt, koska Pihlajalinnan ja Terveysrahaston osakassopimus kielsi osallistumisen kilpailevaan toimintaan.
Wirénin mielestä riitelyn sijasta oli parempi lunastaa Terveysrahasto ulos. Osana tätä kauppaa Terveysrahasto luopuu myös omistuksestaan Jokilaakson Terveydessä.
Wirén lisää, että Jokilaakson Terveyden operatiivinen toiminta jatkuu ennallaan kaupasta huolimatta eikä järjestely muuta alkuperäistä suunnitelmaa.
Wirén sanoo, että hän ei voinut kertoa Jämsälle tai Keski-Suomen sairaanhoitopiirille ostoaikeista etukäteen. Vaitioloon kannusti muun muassa satojen tuhansien uhkasakko.
Lehtomäki puolestaan kieltäytyy kommentoimaan kilpailurikkomussyytöstä mitenkään.
Terveysrahaston suurimman yksittäisen sijoittajaosakkaan Sitran hallintoneuvoston puheenjohtaja Timo Kalli (kesk.) sanoo, että hallintoneuvosto käsittelee Terveysrahaston ja Pihlajalinnan kauppaa seuraavassa kokouksessaan keskiviikkona 3. maaliskuuta.
– Terveysrahasto on saanut tässä eniten tahraa kilpeensä, mutta myös Sitra on saanut tahran. Hallintoneuvosto ohjeistaa Sitran hallitusta ja johtoa uudelleen tämän tapauksen johdosta.
Tuo 800 000 euroa ei tule tyhjästä vaan täytyy saada jostain eli viime kädessä alueen kuntalaisilta. Terveysrahasto on tosi härski peluri!
Siis terveysrahasto on Pihlajalinnan mukaan rkkonut kilpailukieltoa sijoittamalla rahojaan eli pääosin meidän sairaiden veronmaksajien rahoja myös Med Grouppiin!? Kuinka veristä tämä yksityisten terveysalan yritysten kyynärpäätaistelu mahtaa olla? Ja miksi siellä ylipäätään tarvitaan Sitran rahoja?
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »

Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.