PALVELUT UUSIKSI

Minna Pihlava, 16.2.2010, 16:12

Espoo visioi terveyden supermarketteja

Espoon sosiaali- ja terveystoimi on avannut kuntalaiskeskustelun uudesta palveluvisiostaan, joka ulottuu vuoteen 2020.

Vision mukaan palveluja pitäisi yhdistää enemmän saman katon alle nykyistä enemmän. Esimerkiksi terveysasema, erikoislääkärit ja sosiaalipalvelut voisivat toimia yhdessä palvelujen "supermarketissa" vaikkapa kauppakeskuksen vieressä.

– Nykyisin lähes jokaisessa neuvolassa tai terveysasemalla on sama palveluvalikoima, mutta silti palvelua ei aina saa. Tulevaisuudessa toimipisteet erilaistuvat, mutta palveluaikoja voi saada paremmin, sanoo perusturvajohtaja Juha Metso.

Suunnitelmien taustalla on niukkeneva kuntatalous ja väestön ikääntymisen aiheuttamat paineet. Poliittiset päättäjät alkavat käsitellä visiota kuntalaiskeskustelun jälkeen toukokuussa 2010.

Supermarket vai verkkokauppa?

Sosiaali- ja terveydenhuollon "supermarketissa" olisi vision mukaan laaja palveluvalikoima ja aukioloajat sekä monipuoliset neuvontapalvelut. Palvelua voisi saada iltaisin ja lauantainakin.

Espoossa voisi olla vuonna 2020 muutama palvelujen "supermarket". Niissä olisi erityisosaamista vaativat palvelut, joita yksittäinen kuntalainen tarvitsee harvoin (esim. lastensuojelu), palvelut jotka hyötyvät toistensa läheisyydestä (lääkäri ja sosiaalityöntekijä) sekä laajan valikoiman terveysasema, jossa olisi röntgen, laboratorio ja erikoislääkäreitä sekä iso neuvola.

Tämän lisäksi espoolaiset saisivat lähipalvelujaan "lähikaupasta" ja "kioskista". "Lähikauppa" voisi vision mukaan olla esimerkiksi suuhygienistihoitola tai hoitajavastaanotto. Se voisi myös olla palvelu vaikeasti liikkuville asiakkaille kuten pikkulasten neuvola tai ikäihmisten ja ikäihmisten Elä ja asu-keskus.

"Kioski" on nimitys joustavalle, muunneltavalle lähipalvelulle. Se voisi esimerkiksi olla laboratorion liikkuva näytteenottopiste tai hammashoitolarekka, joka parkkeeraa koulun pihaan.

Vision mukaan myös "verkkokaupalle" on tarvetta. Nettineuvonta ja sähköinen ajanvaraus säästävät terveydenhuollon työntekijöiden aikaa.

Espoo avaa tänään kuntalaiskeskustelun espoo.fi -sivustollaan ja facebookissa.

Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 7