TUTKIMUS
Ville Miettinen, 8.2.2010, 14:26Suoliston serotoniini vaikuttaa osteoporoosiin
Suoliston serotoniinissa saattaa piillä avain osteoporoosin uuteen hoitomuotoon.
Columbian yliopiston tutkijat havaitsivat hiiriä ja rottia tutkiessaan, että kun eläinten suoliston serotoniinin syntetisointi pysäytettiin lääkkeellä, niiden luukato pysähtyi. Lisäksi kokeet osoittivat, että lääkkeen avulla oli mahdollista muodostaa uutta luuta.
Kyseessä on sama tutkijaryhmä, joka havaitsi runsas vuosi sitten, että suoliston serotoniini pysäyttää luunmuodostumisen.
Vaikka serotoniini liitetään useimmiten aivoihin, 95 prosenttia kehon serotoniinista muodostuu suolistossa.
Tutkimuksessa käytetty suun kautta annettava lääke tunnetaan nimellä LP533401, ja se on alunpelin kehitetty ärtyvän suolen oireyhtymää varten.
Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa tutkijat saivat lääkkeen avulla vähennettyä suoliston serotoniinin eritystä eläimillä ilman, että sillä oli vaikutusta serotoniin tasoon aivoissa.
Toisessa vaiheessa osoitettiin, että osteoporoosi pystyttiin estämään naispuolisilla jyrsijöillä, joiden munsarjat oli poistettu leikkauksella vaihdevuosien jäljittelemiseksi.
Lopuksi tutkijat havaitsivat hoidon tehoavan vakavaan luukatoon, ja sillä pystyttiin myös muodostamaan uutta luuta eläimille.
Lääkettä on tutkijoiden mukaan kokeiltu ihmisilläkin suurina annoksina ilman merkittäviä haittavaikutuksia.
- Tulokset ovat lupaavia, mutta lisätutkimukset ovat tarpeen hoidon riskien, hyötyjen ja mahdollisten muunnelmien selvittämiseksi Columbian yliopiston edustaja kommentoi.
Kirjoitit:
Toisessa vaiheessa osoitettiin, että osteoporoosi pystyttiin estämään naispuolisilla jyrsijöillä, joiden ...
Olisiko sittenkin pitänyt olla:
Toisessa vaiheessa osoitettiin, että osteoporoosi pystyttiin estämään naaraspuolisilla jyrsijöillä, joiden ...
KOKEILU INNOSTAA
Kati Haapakoski, 3.9.2010Risikon malli kiinnostaa kuntia
Terveydenhuoltolaki on menossa täysistuntoon ennen joulua. »
