TUTKIMUS

Ville Miettinen, 3.2.2010, 9:07

Lancet hyllytti kolmoisrokotetukimuksen

Lancet on päättänyt poistaa julkaisuarkistoistaan lehdessä helmikuussa 1998 julkaistun tutkimuksen.

Kyseinen tutkimus osoitti kolmoisrokote MMR:n yhteyden autismiin ja enteropatiaan. Tutkimuksen julkaisemisen jälkeen useat asiantuntijat ovat ilmaisseet pitävänsä tuloksia epäuskottavina.

Syynä tutkimuksen hyllyttämiselle on se, että brittiläinen General Medicine Council (GMC) totesi viime viikolla tutkijoiden rikkoneen järjestön tutkimussääntöjä. GMC ei kuitenkaan ottanut kantaa varsinaisesti siihen, ovatko tutkimuksen tulokset oikeita vai vääriä.

Lancet oli jo aiemmin perunut tutkimuksen osittain, mutta vielä vuonna 2004 lehden päätoimittajat puolustivat julkaisemista, sillä heidän mielestään tutkimus "toi esiin uusia ajatuksia".

GMC totesi, että päätutkija Andrew Wakefield osoitti "vastuuttomuutta, epärehellisyyttä ja tunteetonta välinpitämättömyyttä" tutkimiaan lapsia kohtaan.

Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 7