Jaa

VALEKANDI

Minna Pihlava, 22.1.2010, 12:14

Valvonta lisääntyy ja helpottuu

Liian vähän opiskelleiden lääketieteen opiskelijoiden määrä näyttää lisääntyneen työelämässä. Viime vuosina on paljastunut 2–5 uutta tapausta vuosittain.

Valviran ohjauksesta ja valvonnasta vastaavan johtajan Tarja Holin arvion mukaan liian vähän opiskelleita lääketieteen opiskelijoita on ollut työpaikoilla aikaisemminkin, mutta he eivät ole jääneet kiinni.

Holi olettaa, että nyt väärinkäyttäjät jäävät kiinni, koska Valvira selvittää nykyisin järjestelmällisesti kaikkien kanteluiden ja muiden valvonta-asioiden yhteydessä sijaislääkärin pätevyyden.

Valviraa työllistää entistä enemmän myös hoidon pirstaleisuus. Kun lääkärit liikkuvat entistä enemmän ja vaihtavat työpaikkaa, hoidon jatkuvuus takeltelee.

– Potilaan hoidosta ei ole otettu kokonaisvastuuta, Holi toteaa.

Siitä Valvira on myös antanut huomautuksia lääkäreille viime vuosina.

Holin mukaan jo ammattiin valmistuneiden lääkäreiden väärinkäytösepäilyt eivät ole lisääntyneet merkittävästi toisin kuin hoitajiin kohdistuvat epäilyt.

Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) totesi sunnuntaina Kokkolassa lääkäreiden ja muun terveydenhuoltohenkilöstön valvonnan tehostuneen. Hänen mielestään epäpätevien lääkäreiden kiinnijäänti on siitä osoitus.

Risikko muistutti, että tietojen tarkistaminen helpottuu entisestään, kun Valvira avaa verkkoon julkisen tietopalvelun, josta työnantajat ja kansalaiset voivat tarkistaa terveydenhuollon ammattihenkilön ammattipätevyyden. Siihen on tarkoituksena sisällyttää myös opiskelijoiden tiedot.

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee lainsäädäntömuutoksia, joiden tavoitteena on tunnistaa alan tehtäviin soveltumattomat henkilöt mahdollisimman varhain.

Valelääkäri veti maton alta

Huijarilääkärit ovat olleet nyt esillä koska valelääkäri Mika Jokinen huijasi useita kuukausia sekä potilaita että lääkärikollegoita. Perusturvakuntayhtymä Karviaisen vt. johtavan ylilääkärin Kirsti Napolan mukaan he eivät ole jälkikäteenkään löytäneet miehen toiminnasta outoja piirteitä.

Myöskään apteekit eivät havainneet huijausta, vaikka osa resepteistä olikin ollut erikoisia.

Jokista aiemmin otsikoissa ovat olleet myös oikeat lääkärit, jotka ovat syyllistyneet väärinkäytöksiin. Esimerkiksi Suomen Hiihtoliiton lääkärilaukusta alkoi purkautua Lahden MM-kisojen doping-vyyhti vuonna 2001.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3