LÄÄKÄRIPULA
Reima Kangas, 22.1.2010, 5:55Vuokrafirmat ärsyttävät Joensuuta
Joensuu on tyytymätön vuokralääkärifirmojen toimintatapaan. Terveyspalvelujen johtavan ylilääkärin Anne Karttusen mukaan yritykset eivät ole tuoneet Pohjois-Karjalaan uusia lääkäreitä, vaan värväävät aktiivisesti alueen virkalääkäreitä.

- Lääkärit eivät juokse palkankorotusten perässä, sanoo Pertti Karjalainen.
Joensuulta lähti kuusi lääkäriä yksistään Attendo MedOnelle viime vuonna. Samantyyppinen kato on Karttusen mukaan käynyt aiemmin alueen pikkukunnissa.
– Firmat ostavat virkalääkärit ja myyvät sitten samat lääkärit joko samaan tai lähialueen kuntaan. Lääkäri saa korkeamman palkan ja rajoitetun työmäärän. Kunta maksaa kalliisti, firma kerää voiton, sanoo Karttunen.
Keikkalääkäri voi sanella työehtonsa, ja lopullinen vastuu jää Karttusen mukaan kuitenkin virkalääkäreille.
Toimitusjohtaja Pertti Karjalaisen mukaan Attendo MedOne on perinteisesti rekrytoinut nuoria lääkäreitä suoraan yliopistosta. Valmisteilla oleva asetus sallisi eurolääkärien palkkaamisen vain kunnille, joten yritysten täytyy rekrytoida virkalääkäreitä.
Työolot houkuttelevat
Karjalainen toteaa, etteivät lääkärit myöskään juokse palkankorotusten perässä, vaan virasta lähdön takana ovat yleensä työpaikan olosuhteet.
– Etsiydymme paikkakunnille, joissa tiedämme lääkärien olevan tyytymättömiä. Niitä on koko ajan pitkä lista eri puolilla maata, sanoo Karjalainen.
Karttunen myöntää, että yritykset opettavat kunnille joustavuutta ja rekrytointia. Joensuussa onkin nyt paranettu lääkäreiden työoloja. Tavoitteena on ennen pitkää pärjätä ilman vuokrafirmoja.
Karttusen mukaan tilanne on jo korjautumassa.
– Virat kiinnostavat jälleen ja kesäksi tulee 10 lääkärisijaista suoralla sopimuksella.
Karjalaisen mukaan kuntien kustannukset eivät nouse yritysten korkeampien palkkojen takia. Hänen sanoo, että esimerkiksi Attendo MedOnen hoitama Niinivaara on tuotantotehokkuudeltaan Joensuun paras terveysasema.
Karttusen mukaan kokonaan ulkoistettu terveysasema kuten Niinivaara on suunnilleen samanhintainen kuin kunnan oma tuotanto. Pelkkä lääkäripalveluiden ostaminen maksaa huomattavasti enemmän kuin virkalääkäri.
Hyvä kun Anne Karttunen sanoo vuokratyövoimasta totuuden, halvemmaksi ei koskaan tule vaan kalliimmaksi, oli sitten kyse mistä tahansa vuokratyövoimasta. Lisäksi vaarannetaan ihmisten terveys kun eri lääkärit urakoi monessa eri paikkaa, ei tartte ottaa vastuutta hoidon tasosta. Ja niin kuin Anne sanookin virkalääkärit kuitenkin joutuvat vastaamaan viime kädessä. POIS KAIKKI VUOKRATYÖVOIMA JA ULKOISTUKSET.
Firmat ostavat virkalääkärit ja myyvät sitten samat lääkärit joko samaan tai lähialueen kuntaan. Lääkäri saa korkeamman palkan ja rajoitetun työmäärän. Kunta maksaa kalliisti, firma kerää voiton.....
Yhdyn edelliseen !!!
KOKEILU INNOSTAA
Kati Haapakoski, 3.9.2010Risikon malli kiinnostaa kuntia
Terveydenhuoltolaki on menossa täysistuntoon ennen joulua. »
