Jaa

VÄLIKYSYMYS

Ursula Grönvall, 15.1.2010, 13:14

Sikainfluenssa ei ole kadonnut mihinkään

Sikainfluenssauutisointi on lakannut kuin seinään, vaikka alkutalvesta oli suorastaan vaikeaa vältellä aihetta.

Mihin sikainfluenssa on hävinnyt, infektioylilääkäri Ville Valtonen Husista?

– Tapausten määrä on pudonnut dramaattisesti. Kun marraskuussa Husissa sisällä oli pahimmillaan 148 potilasta, nyt on alle viisi. Mutta ei virus ole hävinnyt mihinkään. Kaiken todennäköisyyden mukaan se tulee olemaan merkittävä kausi-influenssan aiheuttaja ensi syksystä alkaen. Jo keväällä voi tulla toinen aalto, mutta todennäköisesti hyvin pieni, koska yli kaksi miljoonaa suomalaista on ehditty rokottaa. Lisäksi taudin ovat sairastaneet sadattuhannet suomalaiset. Suureen epidemiaan ei ole mahdollisuuksia, koska virus ei ole muuttunut ainakaan vielä.

Uusia tartuntoja tulee nyt hyvin pieniä määriä, meillä Husin alueella muutamia viikossa. Sellaisena se varmaan jatkuu.

Onko rokotuksen ottaminen yhä tärkeää?

– Se olisi äärimmäisen tärkeää, koska virus jää kiertämään maapallolle ja on hyvin todennäköistä, että se tulee syksyllä kausi-influenssana. Tärkein kausi-influenssan aiheuttaja on 40 vuotta ollut H3N2, mutta tänä vuonna sitä ei juuri esiintynyt. On todennäköistä, että H1N1V-virus eli sikainfluenssa on tästä eteenpäin kausi-influenssa.

On mahdotonta tietää, paljonko virus pystyy muuntumaan lähivuosina. Siitä riippuu, millaisen suojan rokote antaa. Jos esimerkiksi H5N1 eli lintuinfluenssa yhdistyisi sikainfluenssaviruksen kanssa eli tulisi uusi variantti, olisi mahdollisuus uuteen vakavaan epidemiaan. Mutta tällaisia ei voida ennustaa.

Mitä mieltä olet väitteistä, että WHO olisi liioitellut sikainfluenssan vaarallisuutta?

– Tämä on kohtuuton syytös. Koskaan epidemian alussa ei voi sanoa, kuinka paha tauti on. Kuolleisuus ja tapausten määrä voidaan sanoa vasta jälkikäteen.

Minusta WHO on toiminut koko ajan asiallisesti käytettävissä olevan tiedon mukaan. Esimerkiksi pandemian julkistaminen 11. kesäkuuta, kun virus oli levinnyt jo puoleen maailman maista, oli ihan asianmukaista. On hirmuinen onni ja rokotteen ansio, että kuolleiden määrä maailmassa on noin 14 000. Se olisi voinut olla 100 000 tai enemmän.

Jos ei olisi tehty mitään ja olisi tullut iso epidemia, sitten vasta olisikin haukuttu.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Re: Sikainfluenssa ei ole kadonnut mihinkään 15.1.2010 21:05

Väite WHO:n liioittelusta ei ao linkistä löytyvän tarinan ja siitä edelleen avautuvien likkien ja tarinoiden välillä ehkä kuitenkaan "syytöksenä" ole täysin "kohtuuton" vai onko - kyllähän maailmaan erilaisia salaliittoteorioita mahtuu?

http://kaarle.blogit.uusisuomi.fi/2009/10/31/tupla-tai-kuitti/

Re: Sikainfluenssa ei ole kadonnut mihinkään 16.1.2010 0:40

Se katoaa heti kun ihmiset panostavat hygieniaan ja vastustuskykyyn sekä yleiseen terveyteen. Ei toki rokotuksella jonka teho loppuu jonkun ajan päästä varsinkin jos virus muuttuu..

Re: Sikainfluenssa ei ole kadonnut mihinkään 16.1.2010 2:09

Täällä on ollut tuhansia ihmisiä pelkästään suomessa, jotka ovat syksystä asti toitottaneet tämän lievän influenssan "ylimainostamisesta". Mukana monia aiheen ammattilaisia. Kukaan ei halunnut kuulla, päinvastoin.

Lisäksi: alkuun ei todellakaan puhuttu mistään tuhansista kuolleista vaan miljoonista. Olisiko kannattanut perehtyä asiaan hieman tarkemmin ennen kuin julkaisee moisia väitteitä??

Tiedotus on myös suomessa epäonnistunut todella pahasti. Nytkin perusterveitä kuolleita on 9 vähemmän kuin kuukausi sitten. Tiedon voi tarkistaa THL:n sivuilta.

Sivu: 1 / 3