EUROLÄÄKÄRIT KUNTIEN PALVELUKSEEN?

Minna Pihlava, 14.12.2009, 8:54

Eurolääkäriasetus lähtee lausuntokierrokselle

Eurolääkäriasetus tulee voimaan aikaisintaan maaliskuussa. Se pakottaisi suorittamaan eurolääkärikoulutuksen terveyskeskusjakson kuntien palveluksessa. Eurolääkäriasetuksesta puhuttaessa tarkoitetaan terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä annetun asetuksen muutosta.

Ehdotuksen teki helmikuussa peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.).

Lääkintöneuvos Erna Snellmanin mukaan lausuntokierros on juuri alkamassa. Alun perin asetuksen oli määrä tulla voimaan vuodenvaihteessa. Asetusmuutoksen voimaantulo näyttää todennäköiseltä, koska hallitus on puoliväliriihessä linjannut asian.

Snellmanin mukaan asetusmuutoksen taustalla on erityisesti huoli eurolääkäreiden terveyskeskuspalvelun ohjauksen ja palvelun toteutuksen järjestämisestä niin, että lääkärille muodostuu perusterveydenhuollon toiminnasta monipuolinen kuva.

Ohjauksessa pitää Snellmanin mukaan ottaa huomioon niin ennaltaehkäisevä toiminta, pitkäaikaispotilaiden hoito kuin moniammatillisen työyhteisön tuki.

Tavoitteena on selkiyttää epäselväksi ja tulkinnanvaraiseksi jäänyttä vastuutahoa.

– Kun julkisen viranomaisen tehtäväksi tulee harjoittelun toteutus, niin meidän pitää ottaa myös vastuu sen laadusta ja sisällöstä niin, että se kartuttaa lääkärin osaamista ja ammattitaitoa, Snellman sanoo.

Kaikki eivät innostu

Lääkäriliitto vastustaa ehdotusta muun muassa sen vuoksi, että sen mielestä esitys rajoittaa vapaata työvoiman liikkuvuutta. Lisäksi esitys on liiton mielestä yksilötasolla kohtuuton, koska perusterveydenhuollossa työskentelee satoja eurolääkäreitä yksityisen yrityksen palveluksessa.

Lääkäripalveluyritykset ovat tyrmänneet ajatuksen, koska ne eivät halua menettää eurolääkäreitä palkkalistoiltaan. Niiden mielestä erityisesti syrjäseudut kärsisivät uudesta asetuksesta. Joitakin terveyskeskuksia jouduttaisiin niiden arvion mukaan jopa sulkemaan. Perehdytyskin on esimerkiksi Pihlajalinnan Mikko Wirenin julkisuudessa antamien lausuntojen mukaan hyvällä mallilla.

Kommentoi artikkelia

*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia
Sivu: 1 / 11