PALVELUJEN JÄRJESTÄMISMALLI
Ilkka Jauhiainen, 4.12.2009, 5:55Hus aikoo kokeilla palveluseteleitä
Hus aikoo kokeilla palveluseteleitä. Ensimmäiseksi niitä testataan kaihikirurgiassa ja silmätautien avohoidossa.
Seteleille portaali ja sirukortti
Palvelusetelistä ei tule paperista propuskaa eli turhaa viranomaispaperia.
Husin kohdalla yksi vaihtoehto on sirukortti, joka toimisi kuten puhelinoperaattoreiden prepaid-kortit. Palveluseteleiden kehittämistä vetää Sitra. Niihin tulevista maksujärjestelmistä vastaa Luottokunta.
Sirukortilla olevat rahat siirtyvät maksajan eli kunnan tai sairaanhoitopiirin tililtä palvelun tarjoajalle normaalilla maksupäätteellä.
Sirukortin ohella toinen mahdollisuus on sähköinen palveluseteli, jollaista muun muassa Helsingin kaupunki käyttää hammaspalveluissa. Seteli on oikeastaan tunnusluku, joka kytkeytyy netissä olevaan palvelutilaukseen.
Sitra kehittää palvelutuottajien, julkisen sektorin ja kansalaisten käyttöön myös palveluseteliportaalia. Sitran kehitysjohtajan, Tuomo Melinin mukaan portaalista löytyisivät hyväksytyt palvelujen tarjoajat. Portaali on tarkoitus siirtää Sitralta Kuntien palvelukeskuksen ylläpidettäväksi. Sen toiminta rahoitettaisiin palvelujen tilaajien eli kuntien ja sairaanhoitopiirien ja palvelujen tuottajien maksuilla.
– Portaali muistuttaisi idealtaan hotels.com-palvelua, sanoo Melin.
– Talven aikana kehitystyössä päästään aika pitkälle ja käytännön kokeilu voitaneen aloittaa ensi vuonna, jos hallitus hyväksyy suunnitelman, sanoo hanketta Hyksin operatiivisessa tulosyksikössä valmistellut pään ja kaulan alueen kirurgian vastaava ylilääkäri Hans Ramsay.
Vaikka Tampereella leikkaukseen
Suurista sairaanhoitopiireistä Hus tuntee eniten kiinnostusta palveluseteleihin. Syitä on monia. Husilla silmäkirurgian oma kapasiteetti ei riitä jonojen hallintaan, ja Etelä-Suomessa on runsaasti tarjolla yksityisen puolen palveluja. Helsinkiläisen potilaan olisi siis mahdollista mennä vaikka Tampereelle kaihileikkaukseen.
Elokuussa voimaan tullut lakimuutos mahdollistaa palveluseteleiden joustavan käytön erikoissairaanhoidossa. Sairaanhoitopiiri voi esimerkiksi päättää potilaan maksuosuuden suuruuden. Palvelusetelin vastaanottanut potilas voi joutua maksamaan suuremman osan laskusta kuin jos hän olisi saanut palvelun sairaanhoitopiiriltä.
Hus ostaa jo jonkun verran kaihileikkauksia ulkopuolisilta. Silmätautien avokäyntejä Hus on ostanut paljon enemmän; kyse on siis ennen kaikkea hankintatavan muutoksesta. Palveluseteleiden käyttö ei velvoita raskaaseen kilpailutukseen.
– Potilaan maksuosuus saattaa hivenen vaihdella tuotantohinnasta riippuen, mutta se on lähellä sitä palvelumaksua, jonka potilaat maksavat Husissa, sanoo Ramsay.
Hus asettanee palveluille hintakaton. Setelituottajksi valitaan yrityksiä, jotka täyttävät palvelulle asetetut laatuvaatimukset.
Mallia Tukholmasta
Jos kaikki menee hyvin, palvelusetelitoiminta saattaa laajentua silmäsairauksien ulkopuolelle. Ramsay on lähdössä Tukholmaan tutustumaan palveluseteleiden käyttöön.
– Siellä niitä käytetään myös synnytyksiin ja tekonivelleikkauksiin. Periaatteessa Hus voisi käyttää palveluseteleitä kaikkeen toimintaan, jossa on riittävän laadukkaita palveluita tarjolla ja joissa oma kapasiteetti ei riitä, sanoo Ramsay.
Lain mukaan palveluseteleitä ei voi käyttää kiireellisten tai päivystyksen piiriin kuuluvien palveluiden ostamiseen. Palveluseteleiden käyttöönotto edellyttää myös vastuun jakoa Husin ja yksityisen palvelun tuottajan välillä.
– Meidän on tarkkaan mietittävä, mikä on palvelun tuottajan vastuu, jos komplikaatioita tulee, sanoo Ramsay.
KOKEILU INNOSTAA
Kati Haapakoski, 3.9.2010Risikon malli kiinnostaa kuntia
Terveydenhuoltolaki on menossa täysistuntoon ennen joulua. »
