APUA ARKEEN

Minna Pihlava, 30.11.2009, 13:07

Vaikeavammaisen kuntoutus pitää tuoda lähelle arkea

Vaikeavammaisen lääkinnällinen kuntoutus pitää olla yksilöllistä ja lähellä kuntoutujan arkea, ilmenee Kelan kyselytutkimuksista.

– Haluamme tuoda kuntoutuksen lähemmäksi kuntoutujan arkea ja elämänpiiriä. Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen pitää olla mahdollisimman yksilöllistä. Kuntoutuksen suunnittelussa avainasemassa on kuntoutujan arjen toimintaympäristön tuntemus, sanoo Kelan kuntoutuspäällikkö Tiina Huusko.

Tutkijat selvittivät sekä kuntoutukseen osallistuneiden toiveita ja tarpeita että kuntoutuksen nykykäytäntöjä.

Kuntoutujat pitivät saamaansa kuntoutusta merkittävänä elämänlaadun ja toimintakyvyn ylläpitäjänä. Vakavaksi puutteeksi koettiin esimerkiksi se, että eri palveluista oli vaikea saada tietoa. Vastaajat toivoivat, että kuntoutus koostuisi eri kuntoutusmuodoista yksilön tarpeiden mukaan.

Kuntoutujien kokemuksia kartoittivat Lapin yliopiston ja Kuntoutussäätiön tutkijat kysely- ja haastattelututkimuksella.

Kuntoutuksen nykykäytäntöjä selvittivät Jyväskylän yliopiston, Helsingin yliopiston ja ammattikorkeakoulu Arcadan tutkijat. Kysely- ja haastattelututkimukseen osallistuivat vaikeavammaisten kuntoutussuunnitelmia laativat asiantuntijat ja Kelan järjestämää vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta toteuttavat palveluntuottajat.

Tutkimukset ovat osa Kelan monivuotista vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta kehittävää VAKE-hanketta. Hankkeessa uudistetaan vaikeavammaisten lasten, nuorten ja aikuisten kuntoutuspalveluja pitkällä tähtäyksellä.

Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 7