SIKAINFLUENSSA
Minna Pihlava, 26.11.2009, 11:13Sikainfluenssarokote tarjotaan koko väestölle

Kuva: Vesa-Matti Väärä
Sosiaali- ja terveysministeriö on päättänyt tarjota sikainfluenssarokotteen koko väestölle.
Koko väestön rokotusten arvioidaan voivan alkaa vuodenvaihteessa.
Rokotusjärjestys määrättiin asetuksella syyskuussa. Sen mukaan rokotus annetaan ensin infektiopotilaita kohtaaville terveydenhuollon ja apteekkien työntekijöille, sitten raskaana oleville, riskiryhmään kuuluville alle 65 -vuotiaille sekä terveille alle 24-vuotiaille nuorimmista alkaen. Viimeisenä asetuksessa määritellyllä rokotuslistalla ovat riskiryhmään kuuluvat yli 65-vuotiaat. Näihin ryhmiin kuuluu yhteensä kaksi miljoonaa ihmistä.
Tällä hetkellä suuri osa kunnista rokottaa terveitä koululaisia.
Rokotus on maksuton ja vapaaehtoinen. Koko väestön rokottamisella suojaudutaan sosiaali- ja terveysministeriön mukaan seuraavalta sikainfluenssa-aallolta.
Aiempien influenssaviruksen aiheuttamien pandemioiden perusteella epidemia-aaltoja voi ministeriön arvion mukaan olla kaksi tai kolmekin. Koko väestön rokottaminen ei vaikuttane merkittävästi parhaillaan käynnissä olevaan epidemian ensimmäiseen aaltoon.
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
