Jaa

PANOSTUS LAPSIIN

Erpo Pakkala, 18.11.2009, 10:09

Suomen Akatemia rahoittaa lasten hyvinvoinnin tutkimusta

Kolme Jyväskylän yliopiston tutkimushanketta sai Suomen Akatemialta yhteensä lähes miljoonan euron rahoituksen lasten hyvinvoinnin ja terveyden tutkimukseen vuosille 2010–2013.

Terveysteknologian professori Sulin Chengin hankkeessa tutkitaan rasvakudoksen, lihaksen ja luun vuorovaikutusta kasvun aikana. Hanke sai 210 930 euron rahoituksen Jyväskylän yliopistoon. Hanke on osa Chengin johtamaa monen yliopiston konsortiohanketta, jonka kokonaisrahoitus on yli puoli miljoonaa euroa.

On tärkeää ymmärtää, miten kehon rakenne kehittyy lapsuuden ja nuoruuden aikana sekä mitkä tekijät vaikuttavat tähän prosessiin. Koko elimistöön vaikuttava, matala-asteinen tulehdus (SLGI) on tärkeä ylipainoisuuteen ja aineenvaihdunnallisiin häiriöihin epäsuorasti liittyvä tekijä. Tutkimuksessa selvitetään, onko rasvakudokseen liittyvä SLGI jatkuvaa esipuberteetista varhaiseen aikuisuuteen. Miten SLGI toimii välittäjänä luun, rasvan ja lihaksen vuorovaikutussuhteissa ja voiko fyysinen aktiivisuus ja ruokavalio vähentää rasvakudokseen liittyvää SLGI:tä? Hankkeessa tutkitaan ainutlaatuista, kahdeksanvuotista pitkittäistutkimusryhmää ja hyödynnetään laajaa tietokantaa lähisukulaisista.

Varhaiskasvatuksen professori Leena Alasen johtamassa hankkeessa tutkitaan sukupolvisia kumppanuuksia lasten hyvinvoinnin edistäjinä.

Akatemia rahoittaa tutkimusta 380 000 eurolla.

Tutkimuksessa vertaillaan sekä perinteisiä että uusia sukupolvia yhdistäviä suhdejärjestelmiä, joissa myös lapset ovat toimijoina mukana. Miten sukupolviset kumppanuudet toimivat ja edistävätkö ne lasten hyvinvointia ja tasavertaisuutta ja estävätkö syrjäytymistä?

Sukupolvisia kumppanuuksia tutkitaan kolmella eri alueella: perheissä, Lasten parlamenteissa ja lastensuojelun piirissä.

Perhetutkimuksen professori Kimmo Jokisen hankkeessa tutkitaan lasten emotionaalista turvallisuutta moninaisissa perhesuhteissa. Hanke sai 380 000 euroa.

Monitieteisen projektin tutkimuskohteena ovat haastavissa perhesuhteissa elävien lasten hyvinvointi. Millä tavoin vaikeissa olosuhteissa elävät lapset rakentavat ja pitävät yllä emotionaalista turvallisuuttaan sekä itsenäisesti että muiden ihmisten tuella? Lisäksi projektissa kehitetään tutkimusmetodeja, joiden avulla lasten arkielämää ja hyvinvointia voidaan tutkia. Aineistoa kerätään erilaisissa perhetilanteissa ja -suhteissa eläviltä lapsilta: sijaisperheissä eläviltä lapsilta, fyysistä tai henkistä väkivaltaa kokeneilta lapsilta ja eroperheiden lapsilta sekä lisäksi lasten elämässä merkityksellisiltä aikuisilta.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3