OIKEUS KUOLLA?
Erpo Pakkala, 19.10.2009, 11:43Pekka Lantolle 13 syytettä
Joroisten terveyskeskuksen entiselle ylilääkärille Pekka Lantolle luettiin tänään 13 syytettä Mikkelin käräjäoikeuden istunnossa, kertoo Helsingin Sanomat.
Lanttoa syytetään kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä pahoinpitelystä ja seitsemästä virkavelvollisuuden rikkomisesta sekä virkasalaisuuden rikkomisesta.
Lantto vaatii syytteiden hylkäämistä. Hänen puolustusasianajajansa mukaan vanhuskuolleisuus ei ollut poikkeuksellisen suurta Joroisten terveyskeskuksessa.
Lantto on puolustanut hoitokäytäntöjään muun muassa Mediuutisissa vetoamalla siihen, että Suomessa hoidetaan syöpäpotilaita ja vanhuksia liian pitkään. Hänen mielestään potilaalla on oikeus kuolla rauhassa ilman, että sitä viivytetään turhilla tutkimuksilla ja siirtelyllä lääkäriltä toiselle.
Lanton johdolla Joroisten terveyskeskuksesssa kuoli vuosina 2002–2004 kymmeniä potilaita, koska terveyskeskus vähensi ikääntyneiden potilaiden lähettämistä erikoissairaanhoitoon, ja henkilökunta keskittyi saattohoitoon.
Joulukuussa 2003 Teo rajoitti Lanton lääkärinoikeuksia, minkä jälkeen hän jäi eläkkeelle virastaan.
HUONO AJOKELI
Minna Pihlava, 3.2.2012Husin sairaaloihin on tuotu kymmeniä kolareissa loukkaantuneita
SÄHKÖ
Jarmo Seppälä, 2.2.2012KS: Sähkökatkos kaatoi Kymenlaakson keskussairaalan tietoliikenteen
Vain meneillään olevat leikkaukset ja mahdolliset päivystystapaukset tehdään. »
