Jaa

UUSI SYDÄNLÄÄKE

Minna Pihlava, 28.9.2009, 15:00

Eteisvärinälääke sai vihreää valoa Euroopan lääkevirastolta

Euroopan lääkevirasto EMEA suosittelee Multaq -valmistetta hyväksyttäväksi EU:ssa.

Valmisteen vaikuttava aine on dronedaroni. Kyseessä on lääkeyhtiö sanofi-aventiksen kehittämä uusi lääke eteisvärinäpotilaan hoitoon.

Mikä eteisvärinä?

- Eteisvärinä eli flimmeri on yleisin pitkäkestoinen sydämen rytmihäiriö, jossa sydämen eteiset eivät pumppaa verta, mutta sydämen kammiot liikkuvat nopealla, mekaanisella ja epäsäännöllisellä rytmillä.

Valmiste on tarkoitettu aikuisille, kliinisesti vakaille potilaille, joilla on esiintynyt tai esiintyy parhaillaan kohtauksittaista tai jatkuvaa eteisvärinää. Hoidon tarkoitus on estää eteisvärinän uusiutuminen tai hidastaa kammiovastetta.

EMEAn kannanotto perustuu kattavaan kliiniseen tutkimusaineistoon, jossa on ollut mukana yli 7 000 eteisvärinäpotilasta.

Eteisvärinää sairastaa Euroopan unionin alueella 4,5 miljoonaa ihmistä. Suomessa sairastuneita on noin 100 000.

ATHENA-tutkimuksen mukaan dronedaroni vähensi eteisvärinäpotilaiden ensimmäisen sairaalahoitojakson tai kuoleman riskiä 24 prosentilla.

FDA ensin hylkäsi, sitten hyväksyi

Tutkimuksessa valmistetta saaneet potilaat raportoivat sivuvaikutuksina esimerkiksi ripulia, pahoinvointia, vatsakipuja ja sydämen harvalyöntisyyttä.

Yhdysvaltain lääkeviranomainen FDA ehti aiemmin hylätä lääkkeen myyntilupahakemuksen juuri sivuvaikutusten vuoksi. FDA hyväksyi kuitenkin valmisteen viime kesänä.

FDA:n mukaan Multaq voi olla vaihtoehto amiodaronille, joka on myös aiheuttanut vakavia sivuvaikutuksia joillekin potilaille.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Re: Eteisvärinälääke sai vihreää valoa Euroopan lääkevirastolta 22.6.2011 13:12

ripulia, pahoinvointia, vatsakipuja ja sydämen harvalyöntisyyttä, sitä kyllä Multaq lääkkeestä irtoaa, mutta muutoin tehoton lääke. Ja sitäpaitsi kallis ko mikä (lähes 100€/100kplx2vrk). Olisi mielenkiintoista tietää puolueettoman tutkimuksen tehotuloksia, jos niitä nyt joku tekisi. Valitettavasti lääketehtailla on ainoastaan rahaa suorittaa massiivisia, mutta myös hieman manipuloivia lääketutkimuksia. Kokemus 20-vuoden lääkealalta.

Sivu: 1 / 3