Jaa

NIMITYS

Maria Tojkander, 27.8.2009, 14:04

Marja-Liisa Partanen on Valviran ylijohtaja

Kuva: Tuulikki Holopainen

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran ylijohtajaksi tulee varatuomari Marja-Liisa Partanen. Valtioneuvosto nimitti Partasen tehtävään tänään.

Partanen aloittaa tehtävässä marraskuun alussa. Pesti kestää vuoden 2016 loppuun.

Partanen on toiminut helmikuusta 2009 lähtien Lääkelaitoksen määräaikaisena ylijohtajana. Sitä ennen hän on tehnyt lähes 30 vuoden uran sosiaali- ja terveysministeriössä erilaisissa esimies- ja asiantuntijatehtävissä, esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluosaston apulaisosastopäällikkönä.

Partanen tulee Jukka Männistön tilalle. Männistö hoito virkaa 17:een elokuuta saakka, jolloin hän siirtyi Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön toimitusjohtajaksi.

Nyt Valviran väliaikaisena ylijohtajana toimii Tarja Holi.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3