Jaa

PARKINSON

Harri Junttila, 25.8.2009, 16:37

Hyviä tuloksia Parkinsonin hoitamiseksi

Parkinsonin taudin hoidon kehittämiseksi on saatu lupaavia tuloksia. Tietyllä hermokasvutekijällä MANF voidaan ehkäistä hermomyrkyllä aikaansaadun vaurion etenemistä ja jopa palauttaa vaurioituneiden solujen toimintaa.

Hermokasvutekijöiden vaikutusta Parkinsonin hoidossa selvitettiin Suomen Akatemian Neurotieteen tutkimusohjelmassa. Tutkimus suoritettiin eläinmalleilla kokeellisessa Parkinsonin taudissa. Taudille tyypilliset liikehäiriöt lievittyivät kasvutekijän ansiosta.

Liikehäiriöt aiheutuvat aivojen dopamiinihermojen hitaasti etenevästä rappeutumisesta. Tautiin on olemassa sen oireita lievittäviä hoitoja, mutta niillä ei voi ehkäistä tai pysäyttää hermosolujen rappeutumista. Tähän mennessä tutkitut hermokasvutekijät ovat jonkin verran estäneet hermosolujen rappeutumista, mutta niiden hoidollinen vaikutus on ollut rajallinen.

Uusien tutkimustulosten mukaan MANF-kasvutekijä leviää aivokudoksessa helpommin kuin muut tunnetut hermokasvutekijät. Tulos saattaa olla Parkinsonin taudin mahdollisen kasvutekijähoidon kannalta erittäin merkittävä, tiedottaa Suomen Akatemia.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3