ALAN NÄKYMIÄ
Ursula Grönvall, 10.8.2009, 8:53Lääkeyhtiöiden tulokset odotuksia paremmat
Lääkeyhtiöiden toisen vuosineljänneksen tulokset ovat olleet keskimäärin odotusten kaltaisia.
Analyytikko Sami Sarkamies Nordeasta pitää tuloksia yleisesti ottaen hyvinä.
– Ala on perinteisesti ollut sellainen, että se kärsii taantumasta vain vähän. Lääketeollisuudessa on kuitenkin meneillään iso myllerrys. Monilla yhtiöillä on haasteita keskeisten patenttien umpeutumisten kanssa. Lisäksi tiukentunut viranomaissäätely on vaikeuttanut uusien lääkkeiden kehitystyötä.
Sarkamies uskoo, että taantuma lisää entisestään yhteiskunnan otetta lääketeollisuudesta.
– Valtiolla on yhä isompi motivaatio puuttua kasvaviin lääkekustannuksiin säätelemällä hintoja ja lisäämällä kilpailua.
Ei paluuta vanhaan ainakaan äkkiä
Lääketeollisuus on pitkän kasvuvaiheen jälkeen tilanteessa, jossa markkinakasvu on lähellä nollaa. Hyviä tulosjulkistuksia ei Sarkamiehen mukaan selitäkään tulovirran kasvaminen.
– Yhtiöt ovat tehneet aikamoisia kustannusleikkauksia. Siten on pysytty pitämään tulostaso tyydyttävänä, vaikkei tulovirta välttämättä ole kasvanut entiseen malliin.
Sarkamies uskoo, ettei lääketeollisuudella ole nopeaa paluuta tasaisen hyvän kasvun aikaan.
– Moni iso, perinteisesti omilla lääkkeillä toiminut yhtiö on lähtenyt mukaan geneeriseen bisnekseen. Pelikenttä siis sekoittuu, on vähemmän ja vähemmän yhtiöitä, jotka tekevät vain yhtä asiaa.
Influenssalääkkeet kannattavat
Sikainfluenssaepidemia on osoittautunut tuotteliaaksi lääkeyhtiöille. Epidemian alkuvaiheessa ovat hyötyneet influenssalääkkeitä tekevät yhtiöt, kuten Tamiflun valmistaja Roche sekä Relenzaa valmistava GlaxoSmithKline.
Roche on nostanut arviotaan koko vuoden tuloksesta, vaikka sen vuoden ensimmäisen puoliskon tulos laski viime vuoteen verrattuna. GSK:n liikevaihto taas kasvoi 15 prosenttia.
Kunhan sikainfluenssarokotteet tulevat markkinoille, niiden avulla voi tienata monikin yhtiö, esimerkiksi Sanofi-Aventis. Se ennakoi koko vuoden osakekohtaisen tuloksensa kasvavan noin kymmenen prosenttia.
Sarkamies suhtautuu kuitenkin epäillen siihen, että sikainfluenssa olisi loputon tienestin lähde yhtiöille.
– Tällaisia epidemioita tulee silloin tällöin, mutta ei kovin usein. Viime aikoina on tosin ollut lintuinfluenssaa ja sikainfluenssa. Katsotaan, mistä ensi vuonna puhutaan.
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
LEUKAKIRURGIA
Sofia Virtanen, 7.2.2012Naisen alaleuka korvattiin 3d-tulostetulla implantilla
Uudenlaisen implantin käyttö lyhentää sekä leikkaukseen että toipumiseen kuluvaa aikaa. »
