POMORULETTI PYÖRII
Harri Junttila, 28.7.2009, 11:01Lääkelaitoksen Partanen hakee Valviran johtoon
Lääkelaitoksen vt. johtaja Marja-Liisa Partanen hakee Valviran jättäneen johtaja Jukka Männistön seuraajaksi. Asiasta kertoo Turun Sanomat.
Partasen pesti Lääkelaitoksen johdossa alkoi helmikuussa, kun laitoksen edellinen johtaja Hannes Wahlroos jätti työnsä vastalauseena laitoksen toimintojen Kuopioon siirtämiselle.
Turun Sanomissa Partanen sanoo, että viranhaku ja Fimean, ensimmäiseltä nimeltään Lakesin, Kuopioon perustaminen eivät liity toisiinsa. Hän muistuttaa pyrkineensä saman toimialan johtotehtäviin aiemminkin.
Muita Valviran johtoon määräaikaan hakeneita ovat Kunnallisen työmarkkinalaitoksen neuvottelupäällikkö Ulla-Riitta Parikka, Valviran nykyinen osastopäällikkö Jussi Holmalahti, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Jaakko Pihlajamaa ja Marketta Pohjanheimo. Holmalahti tuli Valviran palvelukseen tammikuussa Lääkelaitoksesta.
Olisi nyt jonkin aikaa siellä Kuopiossa johtohommissa kun lähes koko sopan keittikin. Jos johtajat vaihtuvat muutaman kuukauden välein niin eihän laitoksen toiminnasta tule mitään. Onkohan Lääkelaitoksen henkilökunta ollut yhteistyökyvytön kokemattoman johtajan kanssa. Vai eikö Partaselle maistunut kuopiolainen kalakukko?
Tietenkin kun yksi puuhahenkilö saadaan pois haittaamasta niin nythän Lääkelaitos voidaan siirtää takaisin Helsinkiin entisiin tiloihin ja jatketaan niin kuin koko siirtorevohkaa ei olisi ollutkaan.
Ilman muuta Partanen saa viran, kun on hoitanut Lääkelaitoksen hautajaismarssin STM:n haluamalla sävelellä. Ylijohtajuus tulee että napsahtaa. Kuopioonhan Partanen ei lähtisi pakottamallakaan, vaikka siellä on ennestään kalalukko-Partasia liuta. Ehkä Terttu Savolainen hakee?
Olisiko siinä ideaa, että "uusi" Lääkelaitos Kuopiossa ryhtyisi valvomaan EU:n laajuisesti kalakukkojen säilyvyyttä logistiikan eri vaiheissa. Onhan se kukkokin eräänlainen lääke...
HUONO AJOKELI
Minna Pihlava, 3.2.2012Husin sairaaloihin on tuotu kymmeniä kolareissa loukkaantuneita
SÄHKÖ
Jarmo Seppälä, 2.2.2012KS: Sähkökatkos kaatoi Kymenlaakson keskussairaalan tietoliikenteen
Vain meneillään olevat leikkaukset ja mahdolliset päivystystapaukset tehdään. »

Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.