Jaa

INSULIINI

Minna Pihlava, 24.7.2009, 9:00

Euroopan lääkevirasto ei muuta Lantus-suosituksia

Euroopan lääkevirasto EMEA ilmoittaa, että Lantus-insuliinivalmisteen käyttösuosituksia ei ole tarpeen muuttaa.

Keskustelu Lantuksen turvallisuudesta virisi, kun Euroopan diabetestutkimusyhdistys EASD esitti huolensa Diabetologia-lehdessä julkaistuista tuloksista. Tutkimuksissa oli viitteitä Lantuksen ja syövän yhteydestä, mutta tulokset olivat epäselviä ja osin ristiriitaisia.

Lantus on diabeteksen hoidossa käytetty synteettinen insuliini. Lantuksen valmistaja on sanofi-aventis. Valmiste on ollut myynnissä vuosia. Viime aikoina sanofi-aventiksen tulosta on siivittänyt juuri Lantuksen hyvä menekki.

Yhtiön kokoama asiantuntijaryhmä oli samoilla linjoilla EMEAn nyt julkaiseman lausunnon kanssa.

Ryhmän mielestä tutkimustulokset ovat epäjohdonmukaisia ja riittämättömiä, eikä kliinisten suositusten muuttaminen ole asiantuntijaryhmän mielestä perusteltua.

EMEA kehottaa kuitenkin sanofi-aventista tutkimaan asiaa tarkemmin.

Yhtiö on ilmoittanut suunnittelevansa lisätutkimusten käynnistämistä.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3