SIVUVAIKUTUKSET
Minna Pihlava, 29.6.2009, 11:28Diabeteslääkkeen yhteyttä syöpään tutkitaan
Euroopan diabetestutkimusyhdistys EASD patistaa selvittämään sanofi-aventiksen Lantus-insuliinivalmisteen yhteyttä syöpäriskiin.
Yhdistyksen huolen taustalla on Diabetologia-lehdessä julkaistut tutkimustulokset. Saksalaistutkijat tarkastelivat 127 000 diabetespotilaan vakuutustietoja. Niistä löytyi tilastollisesti merkittävä yhteys Lantus-valmisteen käytön ja syöpädiagnoosien välillä.
Sadan Lantus-valmisteen käyttäjän joukossa on tutkijoiden mukaan yksi syöpäpotilas enemmän kuin humaani-insuliinin käyttäjien joukossa. Lantus on synteettinen insuliinivalmiste.
Erityisen huolestuttavaa tuloksissa oli yhdistyksen mukaan se, että syöpäriski oil suurempi suuremman Lantus-annoksen käyttäjillä.
Asiaa tutkittiin huolestuttavien saksalaistutkimuksen tulosten jälkeen myös Ruotsissa, Skotlannissa ja Iso-Britanniassa.
Ruotsalaistutkimuksen mukaan Lantus-insuliinin käyttäjillä oli kaksinkertainen riski sairastua rintasyöpään kuin muiden insuliinivalmisteiden käyttäjillä. Kahdessa muussa tutkimuksessa syöpäriskiyhteyttä ei löytynyt, joskin toisessa sitä selvitettiin vain rintasyövän osalta.
Diabetologia-lehden editori, professori Edwin Galeja EASD:n presidentti, professori Ulf Smithkorostavat, että tutkimustuloksissa on rajoituksensa. Suurin ongelma on pelkästään Lantus-valmistetta käyttävien potilaiden profiili. He ovat keskimäärin vanhempia, heillä on korkeampi verenpaine ja enemmän ylipainoa kuin muiden insuliinityyppien käyttäjillä. Lisäksi ruotsalais- ja skotlantilaistutkimusten rintasyöpäluvut olivat pieniä, jolloin satunnaisen vaihtelun vaikutus korostuu.
Professorit sanovatkin, että Lantus tai muukaan insuliini ei aiheuta syöpää itsessään, mutta heidän mielestään tutkimustulokset tuovat esiin sen mahdollisuuden, että Lantus saattaisi nopeuttaa olemassaolevien syöpäsolujen kasvua ja jakaantumista.
EASD on ollut yhteydessä Euroopan lääkevirastoon EMEA:an sekä sanofi-aventikseen. Yhdistys toivoo, että asiaa tutkittaisiin lisää.
EASD korostaa, että tutkimustulosten perusteella ei ole syytä lopettaa Lantuksen käyttöä. Se suosittaa pohtimaan asiaa yhdessä hoitavan lääkärin kanssa, mikäli potilaalla esimerkiksi on jo syöpä tai kohonnut rintasyöpäriski suvussa.
Sanofi-aventis korostaa asiaa koskevassa tiedotteessaa, että Lantus-valmisteen ja syöpien välillä ei ole havaittu syy-seuraus -yhteyttä. Yhtiö sanoo lääkkeen olevan turvallinen.
TEHOKKUUSEROT
Ilkka Jauhiainen, 10.2.2012Aluesairaala pärjää pienuudella
Forssa ja Iisalmi ovat huipputehokkaita, Mänttä ja Kuusankoski rahareikiä. »
HOITOTAKUU
Ursula Grönvall, 9.2.2012Hoitojonot vetävät aiempaa paremmin
Erikoissairaanhoidon jonot lyhenivät lähes kaikilla erikoisaloilla. »
